kirjeissä ajatusten vaihtoja 

Sinikka Vuola & Tommi Melender: Maailmojen loput: Kirjoituksia romaanitaiteesta 

Edelliseen postaukseeni liittyen (Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme)halusin muistuttaa itseäni  Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin oivaltavasta ja innoistavasta teoksesta muutamalla ajatuksella, jotka (mm) saivat miettimään itseäni lukijana, kirjoittajana, ainakin uudesta näkökulmasta. 

Vuola ja Melender ovat kirjoittaneet tietokirjan kirjemuotoon ajatuksiaan kirjojen lopuista. Ensimmäisessä luvussa he esittelevät itsensä lukijoina, toisessa osassa he pohdiskelevat romaanilopetusten sudenkuoppia kirjailijatyön näkökulmasta, kolmannessa osassa he tutkivat romaanitaiteen yleisiä lopetuksen kaavoja ja lopetusten rituaalisuutta ja näissä kirjoituksissa sain vahvistusta ja uskallusta omaan ääneen (kirjoittamisessa) ja romukopan täyttämiseen ennalta annetuilla (kummallisuus)säännöillä. Neljännessä osassa Vuola ja Melender kertovat omista suosikkilopetuksistaan ja miettivät vaihtoehtoisia romaanilopetuksia, esimerkkejä on kymmenittäin, joten oma lukupino vaan kasvaa, osuu kattoon.

(Ja jos jotain nirhaa, niin pikkuisen elitistinen tämä teos on, snobistinen jpa, mutta päätin että en anna sen häiritä vaan annan tilaa kirjoittajien ajatuksille ja niille, joita lukemisesta seuraa.)

TM:"Yhden hyvän romaanin lukeminen kahteen tai kolmeen kertaan antaa paljon enemmän kuin kahden tai kolmen eri romaanin lukeminen peräkkäin. Tämä on nabokovilaisen ajatuksen ydin: kirjoissa on kätkettyä verkostoa, joka paljastuu lukijalle vasta kun hän kulkee samat polut uudestaan. Hän näkee ja oivaltaa sellaista, mitä ei voi ensimmäisellä kerralla nähdä tai oivaltaa. Siksi kirjallisen arvonmäärityksen tärkein kysymys onkin: »Kestääkö tämä uusia lukemisia?»"
(Ja siksi luin uudelleen ja uudelleen Ocean Vuongin teoksen, kestääkö se uusia lukemisia, TM kysyi. 

Kestää. 

En tiedä kuinka monta mutta varmaa on, että tämä teos, sen kieli, kirjailijan valitsema tie käyttää kieltä, sen monipuolisia mahdollisuuksia, mahdottomuuksiakin todistaa, että, teos on minulle merkityksellien, enemmän kuin yksi teos, enemmän kuin yksi kirja. 

TM: "David Shields puhuu teoksessa How Literature Saved My Life kirjoista, joihin tarttuu silloin, kun ei saa yöllä nukutuksi. Ne eivät luonnollisesti ole kirjasyksyn kuumia uutuuksia, vaan teoksia, joihin hänellä on muodostunut vuosien saatossa syvä henkilökohtainen suhde, teoksia, jotka kasvavat suuremmiksi jokaisesta lukukerrasta." Edelleen esim Ocean Vuong (ja Rytisanon Lempi).

TM: " On tärkeää pyrkiä ymmärtämään taiteilijoiden estetiikkaa ja teosten rakentumista, mutta vielä tärkeämpää on tämän ymmärryksen pohjalta uskaltaa käyttää taideteoksia omien mieltymysten ja toiveiden mukaisesti. Lukemiseen sisältyy yhtä suuri vapaus kuin kirjoittamiseen. Lukeminen ei ole – tai ainakaan sen ei pitäisi olla – pelkkää vastaanottamista. Lukeminen on luomista siinä missä kirjoittaminen, ja siten lukemisen ilo on pohjimmiltaan samaa kuin kirjoittamisen ilo: itse tehdyssä maailmassa seikkailemisen riemua."

SV: "Kaikissa tapauksissa lukeminen laajentaa ymmärrystämme ja suo nähdä sellaista, mitä muuten emme näkisi. "