amore mio 

Andre Aciman: Kutsu minua nimelläsi.Tammi 

Andre Aciman Etsi minut. Tammi 

Mamma mia millainen kaksikko tämä Kutsu minua nimelläsi ja Etsi minut. Rakastin rakastin rakastin!!! 

Jos Kutsu minua nimelläsi on erityisesti nuoren Elion herääminen aikuisuuteen, seksuaalisuuden löytämisen hapuilua, intohimoa, epävarmuutta ja röyhkeää varmuutta niin jatko-osa Etsi minut esittelee kolme näkökulmaa, aikaa, jolloin Elion isä on jo eronnut, jo vanhahko mies, ja tapaa hyvin nuoren naisen junassa Italiassa, äkkirakastuu ja päätyvät yhteen, saavat lapsen, pojan, joka saa nimen Oliver. 

Kutsu minua nimelläsi…Kuinka kauan voi ihao pysyä kananlihalla sen jälkeen kun on lukenut kirjan viimeiset sanat??? Voi luoja paratkoon miten kauniisti, kauniimmin ja kiihkeämmin Aciman kuvaa nuoren miehen rakkauden syttymistä, himon syttymistä, onnen täyttymistä.

 Toinen kerta kun luen tämän kirjan ja edelleen tekstin kauneus, olkoonkin juoni banaali tai "tavallinen", ei ole kadonnut minnekään.

Tässä kirjassa on kaikki. 

Kielen kauneus, selkeä rakenne mutta ennen kaikkea elävä uskottava henkilögalleria, tapahtumat, ja tapahtumattomus, motiivien kuljetus, tapahtumapaikkojen kauneus karuus tuoksut, ajan kuljetus kahdenkymmen vuoden päähän (jota ilmankin teos olisi ollut täydellinen, mutta kyllä, nyt kaikelle tuli closure). 

Aciman on tähän teokseen, Kutsu minua nimelläsi, kyennyt vangitsemaan sen mitä ei voi vangita, nuoren rakkauden, nuoren Elion katsetta, sitä miten hän löytää Oliverin, antautuu, miten he antautuvat. Toki voi kirjassa nähdä setämiestäkin, mutta en puutu siihen, puutun sanoihin, tapaan kertoa rakkaudesta, epävarmuudesta, kiihkosta, teeskennelystä välinpitämättömyydestä. 

Katsoin myös elokuvan, toista kertaa myös ja joo, kirja oli leffaa parempi ja leffaan oli kirjoitettu kirjasta poikkeava loppu. 

Erikoinen ratkaisu. 

Muutoinkin, leffassa oli paljon epäolennaista keskiössä, mitä kirjassa ei ollut ja toisaalta se upein juttu, rakkauden herääminen ja ne kaikkialle ulottuvat tunteet puuttuivat leffasta. (Minun mielestäni).

Etsi minut: 

Elion ja Oliverin kesästä on kulunut viisitoista vuotta. Elio tapaa kirkkokonsertissa itseään tuplasti vanhemman Michelin ja he rakastuvat, päätyvät vuosiksi yhteen kunnes kaikki päätyy näppärästi niin, että Oliver, joka omassa osuudessaan ymmärtää elänneensä kaksi vuosikymmentä elämästään kuin kuollut, sillä ainoa mikä sai hänet eloon, tuo elämälle merkityksen oli Elio, aina vaan Elio. 

He päätyvät yhteen. Isä on kuollut, Mirandan ja isän lapsi on seitsenvuotias, äiti dementoituntut.

Näin kirjoitettuna nyanssit puuttuvat, jätän ne puuttumaan, sillä jos Kutsu minua nimelläsi- oli nuoren ihmisen, nuoren miehen, rakkauden huumaa niin tämä toinen, aivan yhtä ansiokas (jatko-osa vaikka toimii omana teoksenaankin oikein oikein hyvin) teos kertoo rakkaudesta, valinnoista, kaipuusta, tunteista, jotka pinoutuvat ja jotka raaputtamalla tulevat esiin, jotka voi valita omaan elämään, tuntea taas rakkautta, olla elossa. 

Kypsyys ei ole tylsyyttä ja se, miten Aciman kuvaa rakkauden tunteet ja kuljettaa tarinat dialogin, henkilöiden tunteiden kautta on upeaa. 

Pakko vielä mainita, että jos Aciman kuljettaa tunteiden kautta tunnelmia niin, että sydän itselläkin tikahtuu, hän osaa kuljettaa myös teoksen motiivit, räikeästi ja röyhkeästi ja niin, että niiden kuljetus ei todellakaan ole vakan kannen alla.