Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja ja Jon Fossen ensimmäinen suomennettu romaani.

Tiiviin teoksen alkusivuilla kertomukseen syntyy lapsi, jonka nimeksi tulee Johannes ja josta isänsä ja isoisänsä mukaan tulee isona kalastaja.

Toisessa osassa tämä ensimmäisen osan mies on vanha, lähellä kuolemaa, kuolemassa. Kuollut.

Teoksen kieli on pysäyttävä, suggeroivakin, sillä teksti toistaa, esiintyy spiraalinomaisesti. Teksti pysäyttää ja liikuttaa kirjailijan haluamassa tahdissa, kuin hengitys, kuin musiikki.

Ihailu ja hämmennys ovat ne päällimmäiset tunteet kun luin tätä kirjaa. Ihailin ja tunsin myös hämmennystä. Lukeminen sujui minulle helpommin kuin kuunteleminen. Toisto "hän sanoi minä sanoin hän ajatteli minä ajattelin", tavallaan toistojen lapsenomaisuus ja toisaalta syvä viisaus, kuoleman kuvaaminen, kuolemisen kuvaus, olotila maailman rajalla, rajamailla oli kaunista ymmärrettävää levollista ja laskeutui minuun kirjan sivuilta paremmin kuin kuunneltu tekstin lukeminen.

Nobelisti Patrick Modiano kirjoittaa periaatteessa samanlaista kirjaa, jossa yleensä nimetön päähenkilö uppoaa muistoihinsa ja ne vievät elämän kipupisteisiin. Muistoja muistoista. Pariisista. Lapsuudestaan. 1960-luvusta.

Näissä kahdessa teoksessa on tunnelma hyvin sama. On kuin lukisi samaa kirjaa, mutta ei kuitenkaan. Mutta tematiikka on Modianolla samaa, voimakkaasti samoja tunteita kirjoitetaan esiin.

Tavallaan lohdullista.

Harvoin yhdyn kirjojen takakansiteksteihin, mutta tässä Patrick Modianon teoksessa Chevreusen vuodet teksti on enemmän kuin oivallinen ja osuva. Käytän siis sitä:

"Nobelistin aavemainen romaani luotaa ajan ja muistin arvoituksia.

"Ja koska menneisyyttä ei voisi elää uudelleen eikä oikaista, paras tapa tehdä haamut lopullisesti harmittomiksi ja pitää ne loitolla olisi muuntaa ne romaanihenkilöiksi." Chevreusen vuodet kuvaa lapsuuden outojen tapahtumien pitkiä jälkimaininkeja. Parikymppinen Jean Bosmans kokee sarjan hermostuttavia yhteensattumia, joihin liittyy katoilevainen nainen, Jeanin oma lapsuudenkoti Chevreusessa ja joukko levottomuutta herättäviä hahmoja, jotka ovat kiinnostuneita hänen menneisyydestään. Jeanin kuulostellessa muistin kaikuja mennyt ja nykyhetki punoutuvat hetki hetkeltä lujemmin toisiinsa ja muodostavat lopulta verkon, joka kattaa puoli vuosisataa."

Hyvin sanottu. 

Luin Chevreusen vuodet Uinuvia muistoja- teoksen jälkeen ja näistä kahdesta - vaikkei vertailua tietenkään tarvitse tehdä - pidin enemmän Uinuvia muistoja - teoksesta. Molemmat olivat unenomaisia ja ihmishenkilöiden lisäksi Pariisi oli tekstissä kaikkialla läsnä.

Mies - molemmissa teoksissa hyvin samankaltainen (kirjailijan oloinen?) törmää muistoihinsa vuosikymmenten jälkeen nuoruutensa tapahtumiin. Mies koettaa selvittää menneiden tapahtumien kulkuja, niiden vaikutusta omaan elämänpolkuunsa ja nykyiseen hetkeen.

Chevreusen vuodet sisältää lisäksi dekkarimaisen salaisuuden ja Modiano kirjoittaa sen kaiken hyvin, haaveellisesti, pariisilaisella välinpitämöttömyydellä (?), olankohautuksin. Silmiinpistävää on henkilöiden ilmaantuminen ja häviäminen. Noin vain he tulevat, sattumanvaraisesti, niin tuntuu ja noin vain he haihtuvat, selittämättä. Noin vain.

Chevreusen vuodet- teoksessa siis kirjoitetaan kirjaa. Mies, tapahtumahetkillä nuori, parikymppinen ja nyt viisi vuosikymmentä vanhempi, yhdistelee ja kokoaa mennyttä kuin palapeliä, yrittää asettaa tapahtumat lineaariseen kronologiseen ymmärrettävään järjestykseen ja kantaa arvoistuksen ratkaisua sisällään ja sen vuoksi koki itsensä uhatuksi, jahdatuksikin.

Mies törmää muistoissaan tapahtumaketjuihin, jotka sijoittuvat hänen lapsuuteensa, lastenkotiin, karkumatkaan sisäoppilaitoksesta, salaseuroihin ja kolmeen hämärän menneisyyden mieheen ja naisiin, jotka ovat arvoitustakin arvoituksellisempia.

Tunnelma on utuinen, hämärä, unenomainen (kuin Uinuvia muistoja-teoksessa) ja tässä teoksessa matkakaat myös Etelä-Ranskaan (kotikonnuilleni).

Hän kirjoittaa kaiken, ymmärtääkseen,  kirjaan.

Tavallaan pidän Modianosta. Näistä kahdesta teoksesta olen saanut hyvn kuvan tyylistään, teosten tunnelmasta.

Uinuvia muistoja: 

Mies haluaa koota palaset muistoistaan, välähdykset ja tapahtumat, unohdetut säikeet.

Hän haluaa koota muistoistaan loogisen kronologisen tapahtumaketjun.

Jos Chevreusen  vuodet-teoksessa kuljettiin Pariisin kaduilla, niin tehdään taas. Kuljetaan myös Nizzaan, tutuille kaduille.

Näistä kahdesta teoksesta olen saanut hyvä kuvan Modianon tavasta kirjoittaa, aiheistaan, tematiikasta, tunnelmasta ( joka on pariisilainen, olkiaan kohautteleva, pikkuisen arrogantti). 

Pariisi :-).