mysteerin äärellä taas

Joel Haahtela: Traumbach. 2012. Otava

Olen lukenut taas paljon Haahtelaa, lohtukirjailijaani, tällä kertaa hieman erilainen Haahtela, reilun kymmenen vuoden takaa. 

Muistot, menneisyys ja muistojen jäljittäminen, mutta ennen kaikkea nuoren miehen kulku pitkin itäistä Saksaa, kohtaamiensa ihmisten kanssakäymiset.

Erilainen Haahtela.

Yleensä minä-kertojaa käyttävä Haahtela on valinnut ulkopuolisen kaikkitietävän kertojan tähän tarinaan ja se luo erilaisen, Haahtelalle epätyypillisemman tunnelman.

Kuitenkin, paljon Haahtelalle ominaisia piirteitä.

Edelleen, Haahtelan teksti on viisasta, ehkä kohdettaan viisaampaa (nuori mies päähenkilönä, kuitenkin, kertoja päähenkilöään todellakin kaikkitietävämpi, kuten toki valitussa näkökulmakerronnassa pitääkin).

Haahtela osaa kirjoittaa viisaasti, pudottaa syviä mietteitä näennäisen kevyesti ja tässäkin teoksessa, kuten Haahteloissa usein, esitellään mysteeri, kuljetaan, liikutaan (usein ympäri Eurooppaa), pikkuhiljaa mysteerin ydin selviää. Niin, ja lopussa luonnollisesti kaiken muuttava tvisti.

Tässä teoksessa nuori mies on lähetetty tekemään haastattelua Herr Traumbachista mutta Traumbachia ei tunnu löytyvän, mutta nuori mies, lehtimies, on kiinnostunut elämästä, maailmasta, ihmisistä ja kohtaa yössä, illan hämyssä, kaupungilla kulkiessaan nuoren naisen, saa yö-ja sänkypaikan itselleen ( ja erityisen kiva oli Haahtelan kuvaus siitä miten kirjailijat eivät kerro yöllisistä rakkauden teoista…)…

Haahtela kuljettaa motiivit tekstissään iukkaasti ja luontevasti, tunnelma Tarumbachin etsinnässä oli kyräilevä toisinaan, luonnikkaasti Itäsaksaan asiaan kuuluen.

Pidin tästä.