hiljaisuuden suoja 

Helmi Kekkonen: Suojaton. 2014. Siltala. 

Olen hillonnut tätä hyllystäni tuijotellutta Helmi Kekkosta piiitkään. Olen odottanut sopivaa tilaisuutta tämän lukemiseen. Halusin täydellisen keskeytymättömän rauhan, koska aavistelin (aikaisempien Kekkosten perusteella), että tähän tekstiin haluan uppoutua.

Tilaisuus tuli ja olinpa etukäteisviisas, kun odotin. 

Upposin ja oli ihanaa. 

Kekkosen aihe on vaikea, kuten oli, mm Tämän naisen elämä-teoksessa (2021, Siltala). Ja myös se oli upea upea teos. 

Suojaton tarjoaa, kuten Kekkoselle on tyypillistä, alakuloisen tunnelman, melankolian ja tematiikan, joka on jo haasteellinen (?) ja  keskittymistä vaativa lukijalle, saati kirjoittaa. 

Nyt, jo heti teoksen alusta, on mukana myös jotain uhkaavaa, ahdistavaa. Juoni, aihe, miltei kuristaa kurkkua.

On pohjoinen kylä, on äiti, isä, veli Kai mutta ennen kaikkea on tytär, Isa, sanoissaan säästeliäs, jo pienestä omissa oloissaan elävä. On isoisoäiti, nimikaima, jonka kuoressa Ia elää.

Äidin suhde Isaan on vaikea. Äiti ei tiedä miten tyttäreensä suhtautua, miten puhua, koskettaa, millaisella etäisyydellä tyttäreen äidin tulisi olla. Rakastavan kontaktin saaminen tyttären ja äidin välille on mahdoton, molempia ahdistava. Lopulta äiti ei tiedä tyttärestään mitään, tyttären ajatuksia, tekemisiä ja ne jos äiti huomaisi tai kuuntelisi tai haluaisi ottaa vastaan, tietäisi, että tyttären käytös on itsetuhoinen, nöyryyttävä, itsekunnioitusta vailla.

Isalla on onneksi veli, joka ymmärtää ja veljen poismuuton myötä tapahtuu Ian käännös pahempaan. Vanhemmat erkaantuvat, toisistaan, lapsistaan, totuudesta ja kun äiti löytää omaa paikkaansa työelämässä, hän pakenee sinne tytärtään, miestään, ehkä omaa elämäänsäkin. Isa kokee, että häntä koetetaan muuttaa toisenlaiseksi, "normaaliksi", hyväksyttäväksi ja näkymättömyyden kokemus vie hänet tuhon tielle, valheisiin.

Koko teos on herkkävireinen, voimakas, kaunis, melankolinen sillä tavalla, jota rakastan ja sanat, joita Kekkonen taidokkaasti asettelee niin, että niiden järjestys on miltei taianomainen, juuri oikea.

Ja teoksen loppu, sen Kekkonen jättää lukijalle päätettäväksi, antaa mahdollisuuden omaan tulkintaan. 

Olen nyt lukenut kaikki Kekkosen aikuisille suunatut kirjat. Nyt pitäisi saada lisää. Olo on aika tyhjentynyt ja vastaanottavainen niille juuri nyt.