nuoruus ja japani ja musiikki 

Haruki Murakami : Norwegian Wood. 2012. Tammi. suomennos englanninkielisestä laitoksesta Aleksi Milonoff. alkuperäinen teos v 1987. 

Upea. Upea. Upea. 

Luin tätä Haruki Murakamia Lydia Sandgrenin Läpileikkauksen lomassa, sillä Sandgren oli liian painava mukana kuljetettavaksi. Onneksi hyllyssä oli lukematon Haruki Murakami ja tämä Norwegian Wood, ah, ihana. 

Murakami, en tiedä kirjoittiko omasta nuoruudestaan vaiko kenen nahkoihin hän ujuttautui, mutta miten upeasti hän sai kirjoitettua tunnelman (Japanin, Tokion), nuoren miehen henkisen kasvun, surun ja kaipauksen, nuoruuden kiihkon. 

Murakami kirjoitti ystävän itsemurhan tuomat tunteet, pinnan alle jääneet surut, tunteet kuolleen pojan tyttöystävään, tunteiden monimutkaisuuden, syyllisyyden ystävän poismenosta, syyllisyyden uusista ihastuksista, muista uusista ihmissuhteista. 

Murakamin maailma on vähäeleinen, japanilainen (?), mutta täynnä tiheää tunnelmaa juurikin silloin kun mitään ei tapahdu, silloin kun istutaan opiskelijahuoneessa, juodaan kaljaa, kuunnellaan jazzia, selaillaan kirjaa, silloin maailmat asettuvat uusiin uomiinsa. Murakami kirjoittaa osuvasti miten Watanabe, tämä nuori mies, etääntyy ja lähentyy hulvatonta Midoria. Jopa Murkamin kirjoittamat lukuisat (tunnusmerkit) seksikohtaukset, itsetyydytys, soljuivat tekstiin, markkeerasivat suhteiden kehitystä, niiden päättymistä ja siedin ne, vaikka myönnän, että yleensä ne ovat lukukokemusta vaivaannuttavaa, kömpelöitä,usein ylimääräisiä. Ja onneksi Norwegian Woodissa oli tarjolla huomattavasti vähemmän mm Ensimmäisessä persoonassa minua vaivanneita naisen ulkonäön kömpelöitä setäkommentointeja. 

Mikä nuoruus, mikä tunteiden monimutkaisuus , mikä nuorten kuolemien turhuus. Venyttelin lukemista, nautiskelin melkeinpä sivu kerrallaan, luku kerrallaan, sillä en halunnut, että tämä ihana tunnelma, ihana intertekstuaalinen musiikki mikä soi korvissa lukmemisen aja loppuisi koskaan. 

Ihana ihana ihana.