ennustettava lopullisuus

Markku Pääskynen: Vihan päivä. 2006. Tammi 

Niin kaunis on maa-teos on edellinen Markku Pääskynen, jonka luin. Pidin siitä, en niinkään tarinasta enkä osittain luotaantyöntävästä henkilögalleriasta, mutta pidin siitä miten Pääskynen kuljetti älykästä intertekstuaalista tarinaa ja pidin Pääskysen kielestä.

Nyt löysin luettavaksi Pääskysen neljännen romaanin Vihan päivä. 

Nyt kirjan nimi on ymmärrettävä, toisin kuin jo mainitussa Niin kaunis on maa- teoksessa, jonka nimi hämmentää edelleen. 

Vihan päivässä tarinan keskiössä on Eliisa, joka jo pienestä tytöstä on kärsinyt mielenterveyden ongelmista, isän hylkäämisen aiheuttamista musertavista surun tunteista. 

Pääskynen menee Eliisan nahkoihin hienosti ja sydäntäsärkevän todellisesti, uppoaa Eliisan mieleen,joka on hauras ja rikki ja niin kai meillä kaikilla on. 

Pääskynen kirjoittaa kauniisti, ihanasti, painavasti ja tiiviisti ja jättää oikeisiin kohtiin harvennuksen, pienen aukon, ja täyttää sen tyhjyydellä saman tien niin kuin mieli tyhjyyttä täynnä oleva ihminen täyttää. Lopuksi, loppuratkaisussa tuntui kuin olisin vajonnut itsekin, ainakin vähän, olkoonkin, että loppuratkaisu oli koko teoksen ajan läsnä, ennalta-arvattava. 

Pidin tästä Pääskysestä, varauksetta, ja vielä hirveän paljon enemmän kuin Niin kaunis on maa-teoksesta. Löysin paljon sellaista tekstistä mikä kosketti vaikkakin teos on myös ahdistava. Onhan loppuratkaisu äärimmäinen ja mukana tarinassa arvattavissa koko tekstin ajan. Eliisan suru, vajoaminen rikkinäisyys, mielen liikkeet ja heilahdukset ja tyhjyys oli tekstissä läsnä kouriintuntuvasti ja lisäksi, jos Niin kaunis on maa- teoksessa Pääskysen henkilögalleria pääosin koostui hahmoista,joista oli vaikea pitää, nyt oli toisin. 

On siis Asko ja Eliisssa ja kaksi lastaan Lahja ja Aarre. On Eliisan äiti ja isä, joka jätti äidin ja Eliisan. Eliisa ei pääse isän kaipuustaan, ei koskaan, ei, vaikka isä löytyy mutta Eliiisa ei uskallakaan tavata isää. Ei, koska isä hylkäsi. Eliisan opiskeluista ei tule mitään. Tulee vain likaisia päiväpeittoja, rikosuutisia, joissa hakatut naiset puukottavat miehensä. Tulee päiviä, jotka alkavat vaikka ei haluaisi niiden alkavan. Tulee ne aamuyön tunnit, joita kukaan ei toivo ei halua ja lopulta tulee tietenkin myös se päivä jota Eliiisa koko elämänsä on odottanut, se

 " päivä jolloin en vajoaisi maata myöten vaan nousisin jalkeille ja vihdoin lakkaisin kannattelemasta taivasta harteillani. "

Surullinen surullinen epätoivoinen todellinen rehellinen kirja, joka on kuin tyhjä olo, masennus, kuoppa, josta ei pääse ylös, jossa muistaminen sekoittuu todellisuuteen.

Kirja kertoo elämästä, joka lipuu, johon voisi tarttua. Elämästä, jolloin Eliisa muistaa vain unet ja kaipaa ystävää. Elämästä, jossa Monika kuoli. Kirja kertoo Eliisasta, joka ei tavoita puolisoa, vaikka hän on vieressä, jossa Eliisa ei tunne lapsiaan, vaikka he ovat vieressä. Eliisasta, joka muistaa vain kaavitut lapset, päättymättömät tyhjät yöt, jotka sekoittuvat päiviin ja pelon, jolloin talo menisi ulosmittaukseen. 

Tämä ei ole mikään hyvän mielen kirja.

Rakastin tätä.