kukka hiuksissa

En oikeastaan pystynyt näkemään mitään.

Kuumuus oli kaikenkattavaa, ylitsevuotavaa. Paahde iholla litisti minut maata vasten, litteäksi kiveksi, juureksi maanpeitteisiin. Tunsin iholla hien kiemurtelevat hitaat liikkeet, helmeilevät purot, märän pyyhkeen allani. Kiharat liimautuivat niskaan. Torkahtelin.

Mies aurinkovarjonsa alla makasi tyynesti vieressäni, miltei unessa jo. Aurinkovoide kimalteli ihollaan, säteili hikikarpaloiden kanssa kilpaa. Mies oli asetellut olkihattunsa kasvoilleen, varvastossunsa pyyhkeen viereen rannan kiville. Ei tiennyt rannan tapahtumista mitään.

Kirjan rivit sumentuivat hikeen, kirjaimet liikehtivät helteessä. Siristelin horisonttiin ja silloin näin heidät.

Huomiotaherättävä pariskunta. Nainen, askeleissaan tarmoa ja reippautta, oli pukeutunut silkkiseen juhlahameeseen, unikonpunaiseen, nilkkoihin asti ulottuvaan. Pystykauluksinen juhlapusero sokaisi silmät pilviäkin valkoisempana ja huivi harteilla tuhansissa kukissa säkenöi kuin Monet`n maalaus. Mustat korkokengät suoristivat naisen ryhdin kohti taivaaseen tasoittunutta sineä.

Mies oli suoraselkäinen, iätön. Kasvojensa iho oli kuin vanhan kirjan sivu, jo hieman hauras, ajan kuluessa rypistynyt. Ärtynyt, nyreä ilme kasvoillaan, mies liukasteli jalan alla nuljuvilla rantakivillä, horjahti mustissa kiiltonahkakengissään ja painoi askel askeleelta hansikoidulla kädellään kävelykeppiään tiukemmin rannan pyöreäreunaisia pikkukiviä vasten. Mies oli pukeutunut mustaan smokkitakkiin ja valkoisuutta häikäisevään paitaan. Päässä silinterihattu. En voinut kuin tuijottaa.

Nainen kaivoi olkakassiaan, reväytti auki sinivalkoraidallisen rantaviltin. Riisui kenkänsä, asetti ne painoiksi viltin kulmiin. Nainen, kesänkirkkaissa vaatteissaan, kumartui vielä nostamaan pyyhkeen kassistaan. Kääri pyyhkeen ympärilleen, ryhtyi riisumaan vaatteitaan.

Mies, ilmeettömänä edelleen, istuutui viltin kulmaan. Suoristi viltille jalkansa ja selkänsä, asettui suoraryhtiseen asentoon. Nosti päästään silinterihatun, asetti sen jalkojensa viereen, kävelykeppinsä viereen. Aikansa kuumuudessa istuttuaan, mies riisui hansikkaat, paljasti auringolle kämmentensä valkoisen ihon, pitkät sormensa. Kuin kallanvarret ristikkäin kimppuun, mies asetteli kätensä syliin. Jatkoi eloaan omassa maailmassaan. Ei puhunut mies, ei nainen. Vain lokit säestivät äänettömyyttään. Piirsivät eteeni maalauksen.

Hame tippui kahvipavunruskeita pohkeita pitkin kaunismuotoisiin nilkkoihin, ja kuin outoa koreografiaa seuraten nainen taisteli juhlapuseron päänsä yli. Alusmekko tipahti pyyhkeelle. Mies, kaiken ulkopuolella, ajatuksissaan, ei ojentanut kättään auttaakseen. Kasvot käännettynä pois naisesta, mies katsoi kaukaisuuteen.

Nainen, pyyhkeen suojassa edelleen, ryhtyi nykimään kokouimapukua päälleen. Lopulta, huokaisten, vaivalloisesti puvun päälleen saatuaan, nainen pudotti pyyhkeen jalkoihinsa ja katsomatta taakseen, mieheen, ympärilleen, otti kuumilla kivillä arastelevat askeleet merta kohti. Kävellessään nainen kokosi niskastaan mustan kiharapilven, kuin auringon kuumuudessa hohtavan lakritsinarukerän ja kiepautti päälaelle nutturaksi. Työnsi unikonpunaisen kukkakoristeen tiukemmin hiusten sekaan, korvanlehden viereen ja heilautti päätään, helisytti punaisen ja oranssinsävyisiä suuren suuria korvakorujaan.

Nainen asettautui rantaviivalle, odotti hetken ennen kuin kastautui. Katsoi horisonttiin, kaukaisuuteen ja lopulta kumartui ja nosti kämmenillään vettä käsivarsilleen. Pienen hetken kuluttua, kuin viivytyksestä nauttien, nainen käveli veteen, ponnisti uintiliikkeisiin. Katsoin miten ruskeat olkapäät liikehtivät vedessä.

Mies, edelleen viltillä, istui jalat suoristettuina eteensä. Ei vaihtanut asentoa, ei liikkunut. Omassa maailmassaan edelleen.

Nainen ui pitkälle,

pitkään

ja vihdoin nousi merestä, osana maisemaa.

Rannan kivet lipsuivat naisen jalkojen alla ja reunamuurille päästyään, nainen asettui suihkujonoon. Työnsi irronneet suortuvat nutturaan ennen kuin pyörähteli veden alla. Ruskeasta ihosta säteilivät auringon kulta ja veden jalokivet.

Takaisin viltille päästyään nainen kietoi suojakseen pyyhkeen, kiskoi märän uimapuvun päältään. Suoritti koreografian, jo kertaalleen suoritetun. Uimapuvusta päästyään nainen astui sisään alusmekkoon. Kiinnitti punaisen hameen vetoketjun, luopui pyyhkeestä. Vielä ihoaan auringossa kuivatellen, nainen lopulta pujottautui puseroon. Silitteli puseron helman hameen vyötärökaitaleen sisäpuolelle. Palasi takaisin samanlaiseksi kuin oli tullessaan.

Nyt hän oli pukeutunut, valmis. Nainen odotti puhumatta, että mies kampesi pystyyn, suoristi housunlahkeitaan, takinhelmaa. Mies kokosi käteensä silinterihatun, valkoiset hansikkaat, kävelykepin, astui pyyhkeeltä rantakiville. Nainen keräsi kulmista pyyhkeen painot, taittoi pyyhkeen, työnsi kassiin. Käveli pois rannalta, nainen kantoi kenkiä kädessään. Säästi korkoja naarmuilta, ajattelin.

Kohottauduin istumaan ja kuin lumottuna seurasin edelleen näytelmää, eteeni tarjoiltua. Portaiden yläpäässä, kadulla jo, nainen pysähtyi ja istahti rantakadun siniselle tuolille. Viereisessä tuolissa istui harmaahiuksinen nainen, rinnallaan harvahiuksinen mies, selkä kumaraan jo taipunut. Kuin ohimennen vanha nainen silitti nuoremman naisen ruskeaa käsivartta, ihaili auringossa hohtavaa naista, naisen pronssinruskeaa ihoa. Lopulta, kuin katseen itsessään tuntien, vanha nainen kääntyi tuolissaan kadun ihmisvilinään ja hymyili kadun kulkijoiden joukossa seisovalle miehelle. Mies kohotti hattuaan, tervehti vanhaa naista.

Nuorempi nainen puhdisti pyyhkeen kulmalla jalkapohjat. Sujautti kengät jalkoihinsa, heilautti hartiahuivin kassin päälle. Nainen irrotti hiukset nutturasta, pöyhi ne runsaaksi kiharaputoukseksi ja kiinnitti punaisen kukan tiukemmin kiharoita koristamaan.

Kun kaikki oli valmista,

kuten hetkiä aiemmin,

nainen pujotteli ihmisten lomasta miehen luo. Asettuivat rantabulevardille ja ennen kuin lähtivät, jatkoivat matkaa, nainen käänsi katseensa rannalle, minuun. Vilkutti. Hämmennyin ja tunsin jo luomien takana liikutuksen, kyyneleet. Heilautin käden varovaiseen vilkutukseen. Tunsin palavaa halua juosta naisen luo, äitini luo. Kuulla äidin ääni, aina vaan kaipaamani, korvissa kaikuva.

Kyyneleet sumensivat katseeni, valuivat alas poskilla ja sekoittuvat kaulan hikeen. Pidättelin nyyhkytyksiä ja kuin itkua vastustellen ravistelin omia kiharoitani, tuoreen asfaltin värisiä. Sipaisin vieressä nukkuvan mieheni olkapäätä, ihailin nukkuvia rakkaita kasvojaan. Katsoin kadulle, kuiskasin äidille puoliääneen hei.

Rantabulevardilla mies kumartui äidin puoleen, antoi äidin uinnin viilentämälle kädelle kevyen, tuskin ihoa koskevan kevyen suukon. Katse tiukasti äidissä, pystymättä vastustamaan kiusausta, kauneutta, mies sipaisi hansikoidulla kädellään äidin hiusten kirkkaudessa hohtavaa kukkaa. Yhdessä, hymyillen, he aloittivat kävelynsä rantabulevardia pitkin.

Enää en näe heitä.