kun pieni koira pelastaa, pelastuu

Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme. 2021. Kustantamo S&S. suomentaja Tero Valkonen

Olivia Laingin jälkeen lisää upeaa koskettavaa kirjallisuutta: 

Ensimmäisen kerran tämän kirjan luettuani ajattelin, etten pysty sanomaan tästä kirjasta mitään, olen aivan liian tiloissa, liian onnellinen, liian täynnä tunteita, onnea siitä, että ystäväni kehotti Helsingin Kirjamessuilla ostamaan. Tykkäät varmasti, sanoi, "just sun tyylinen", sanoi ja oli enemmän oikeassa kuin ehkä tietääkään.

Nyt tietää.

Oli oikeassa. Just mun tyylinen.

toisenkaan lukukerran jälkeen en osaa eritellä tunteita, huudan vaan onnellista suoraa huutoa, ihana ihana, intiimi, ensirakkaus!!!, kasvu, miehuus, sen rajat ja oletukset, oma ääni, niin, ennen kaikkea oma ääni ja vielä ilonkiljaisu, sillä lyyrisyys, ah runoilijan kirjoittama proosa!!!

Juonen osalta sanon, että on poika, Pikkukoira nimeltään, joka kirjoittaa kirjettä äidilleen, kirjoittaa itsestään, lapsuudestaan ja kaikesta menneestä, Vietnamista, Yhdysvalloista, uudesta elämästä, sen huojuvista palikoista.

Amerikkalaisesta isästä, poissaolemisesta.

Pikkukoiralla on äiti, on isoäiti. On huojuva mielenterveys, yhdellä jos toisella. Isoäiti milloin missäkin, milloin mitenkin. On Kielitaidottomuutta. Äidin loppumattomat työpäivät. On Trevor. Ensirakkaus. Huumeet.

Herkkyys.

He, he kaikki kai, tietämättänkin, etsivät paikkaansa, katoavat kaiken, muiden ulkoreunoille, eivät pääse sisään ja kun pääsevät, luulevat pääsevänsä, ovat aina vaan tarkkailijoita mikä on meidän onnemme, sillä Pikkukoira, hän on kirjailija Ocean Vuong, joka kaiken tämä lyyrisin sanankääntein, tunteitaan maailmaa itseään havannoi, muihin peilaten kirjoittaa ja osaa, kaiken osaa sanoittaa niin kuin vain syntyjään kai runoilija.