erilliset elämät

Paavo Haavikko: Yksityisiä asioita. 1960. Otava

Olen lukenut Paavo Haavikolta aiemmin vain lyriikkaa (Talvipalatsi ja Tiet etäisyyksiin-kokoelmat).

Nyt ostin antikvariaatista Haavikon Yksityisiä asioita. Tapanani ei ole perehtyä, kovin syvällisesti ainakaan, takakansiteksteihin. En perehtynyt nytkään ja kun olin lukenut tämän hyvin hyvin oudon ja erikoisen ja ainutlaatuisen - ja aika haasteellisen teoksen-  ja en tunnistanut kirjaa takakannen tekstistä lainkaan.

Teoksen omalaatuisesta olemme takakansitekstin kanssa samaa mieltä. Haavikon minä-kertoja, nimettömäksi jäävä miehenkilö, elää tekstissä miltei kronologisessa järjestyksessä elämäänsä vaimonsa, joka nimetään vasta viimeisten sivujen aikana.

Eletään kansalaissodan tuoksinnassa, mutta siitä irti, irtonaisena, ilman kiihkoa, ilman tunnemyrskyjä. Haavikko on kirjoittanut minä-henkilöstä etäisen kylmäänviileän, miltei tunteettoman miehen,joka elää avustuskassan hoitajana Helsingissä vuonna 1918, jolla on yhdeksänvuotinen avioliitto itseään nuoremman naisen kanssa (joka on tullut liittoon nukke sylissää…Nyt tuo nukke on ullakolla, onneksi).

Miehellä on hieman varallisuutta ja hän on kiinnostunut kiinteistöliiketaloudesta, mahdollisuuksista saada rahoilleen tuottoa. Edullisten sijoitusten lisäksi mies miettii kiinteistökauppoja, korkoja,prosentteja.

Avioliitto on kylmä. Pariskunta elää rinnakkaisia elämiä. Vaimo ei ole työssä, ei koulutettu ja mies harvoin kotona. Mies hoitaa työnsä minuutilleen, säntillisesti, tapaa asiakkaitaan iltaisin, miettii mahdollisia sijoituksia. Hän tutkii kiinteistöjä, kuolinpesiä. Vaimolleen,lepytelläkseen kai, hän huolehtii ruokaa maalta (kaupungissa on niukkaa, venäläisiä sotilaita kaduilla, rauhatonta, kansalaissodan alla levottomuuksia), ostaa kukkia, ostaa rintakorun, halvan sormuksen.

Vaimosta annetaan likipitäen infantiili kuva. Hänestä tuli mieleen Eila Pennasen teoksen Mutta päähenkilö ja ehkä myös Haavikon vaimon,Marja-Liisa Vartion teoksen Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö-päähenkilö, jotenkin elämästään irrallaan oleva, irrallinen, mihinkään ryhtymätön naisihminen.

Päähenkilön, miehen, ajatukset ovat tarkkailevia mutta eivät kiihkoisia tai tunteenomaisia ja se on tässä teoksessa mielenkiintoista. Eletään kuitenkin Suomessa kiihkoista aikaa ja onkin mielenkiintoista, että Haavikko on halunnut kuvata kiihkottomuutta keskellä kiihkoa. kuvata miehen,joka ei ota kovin suoraan kantaa (vaikka mielipide on luettavissa yhdessä sivulauseessa) poliittisiin suuntauksiin, miehestä, joka ei halua lähteä valkoisten puolelle, ei punaisiin vaikka miehen veli onkin valkoisten johtotehtävissä. Suoraan, ei taaskaan sanota, mutta voisi melkein kuvitella, että myös veli, joka majailee opiskeluaikojensa lisäksi muutoinkin miehen ja tämän vaimon luona, ajautuu vaimon kanssa suhteeseen. Tämä ehkä etenkin silloin kun mies tuomitaan kuudeksi kuukaudeksi vankilaan kun hän "tietämättään" ostaa maton, joka onkin alunperin varastettu. Mies saa kovan tuomion (noinkin vaatimattomasta rikoksesta tuossa ajassa)  ja menettää kaiken mitä hän on itselleen rakentanut ja kasvattanut.

Vankeustuomion jälkeen mies rakentaa itselleen uudenlaisen elämän ja vaimokin kanssa vaikuttaisi olevan enemmän yhteistä.

Päähenkilön tunteettomuuden tai ulkopuolisen tarkkailijaroolin lisäksi löysin myös - etsin= - muita Marja-Liisa Vartion teoksiin yhtymäkohtia. Näitä löytyi metaforista, teoksien allegorioista esim naisen hiusten kampaamisesta, unista, joita mies näkee ja joita hän miettii, kiihkottomuus, väljähtänyt tunnekylmä avioliitto.

Mutta, Haavikon Yksityisiä asioita oli hieno, hämmentävä lukukokemus. Viisas erikoinen omalaatuinen kirja, jossa Haavikko kirjoittaa hyvin omalakisella etäännyttävällä tavallaan erikoisen teoksen keskeltä Suomen historian yhtä suurimmista kuohuista.