runsasta ja tavallisuudesta pakoon

Jenni Mikkonen: Soro. Päivänkakkara ja taivaankappaleita. 2023. BoD. 

Nyt luin jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen lukenut! 

Itse tykkään lukea (ja kirjoittaa) genrerajat ylitellen ja näyttää siltä, että Jenni Mikkonen tykkää myös kirjoittaa lajirajat piiloon - ja hyvä niin!. 

Jos nyt pitäisi(ja miksi pitäisi?) laittaa Soro-teos jonkin lajin sisään, en ehkä osaisi. Ehkä genreistä lähinnä olisi dystopia, sillä nykyajassa ei olla, eikä historialliset menneet periodit myöskään toimi tarinan näyttämönä ja tapahtumiin/juoneen Jenni Mikkonen on pujottanut niin kasvutarinan, rakkautta, pahuutta, väkivaltaa, tappoja. 

Ja jos pitäisi kuvata teosta yhdellä sanalla (edelleenkään en tiedä miksi pitäisi, mutta …), sanoisin "runsas". Ehkä monimuotoinen kävisi myös tai tapahtumarikas, sillä tämän teoksen lukiemisessa ei tule aika pitkäksi eikä juoni ala tökkimään. Minkäänlaista toisteisuutta ei ole eikä junnausta lähimainkaan. Kaikkea on paljon. On todellisuudesta irronnut aika ja tapahtumapaikat, paljon henkilöitä, paljon elämänkohtaloita.

Mikkonen kirjoittaa värikylläisesti. Ihmisiä syntyi, ihmisiä tapettiin, ihmisiä kuoli. Rakkauksia syttyi ja sammui.

Kirjassa on 288 sivua ja kun sain sen käsiini (ja olin ensin ihastellut kannen - se on upea!), ajattelin, että viikko tai reilu menee kirjan lukemisessa (olen hidas lukija), mutta ahmin tämän parissa päivässä. 

Mikkonen kuvaa henkilönsä ja heidän motiivinsa hyvin. En osannut ollenkaan aavistella tapahtumien kulkua ja se oli hyvä juttu! Tykkäsin siitä, että aina oli tarjolla uutta ja yllättävää. 

Mikkonen on rohkea tarinankertoja ja tässä olisi voinut olla aineksia useampaankin romaaniin, joten runsaudesta pitäville tämä on täyskymppi. 

Tapahtumia kirjassa on kuin tv-sarjassa - aina tapahtui jossain kylässä/kaupunginosassa, jonkun hahmon elämässä, aina oli jotain päällä. Teos sopisikin hyvin draaman keinoin nähtäväksi. 

Erityiskiitos ja hatun nosto korkealle esikoiskirjailijalle siitä, että sai pidettyä kaikki pallot ilmassa ja solmi sen mitä piti. Lukukokemus oli täysi ja oli ihan turvallinen ja luottavainen olo lukea tätä. Juonet etenivät ja "it all made sense" lopulta. 

Lisäbonus riittävän suuresta fonttikoosta kirjassa (vanhat silmät ). Tätä oli senkin takia helppo lukea. 

Nyt kiinnostaa nähdä mitä Jenni Mikkonen kirjoittaa seuraavaksi?!?