ei kosher, mutta upea

Tom Spanbauer: Kaukaiset seudut. 2006. Like. suomentanut Sirkka Tuovinen 

En ole lukenut Pulitzer-palkitulta Tom Spanbauerilta aiemmin mitään. Nyt luin Kaukaiset seudut ja myös toisen suomennetun teoksensa tulen lukemaan (onneksi löysin sen antikvariaatista), sillä en muista lukeneeni mitään tällaista piiiitkään aikaan. 

Aihe on tuttu, ehkä leffoista, sarjoista, ehkä Harper Leen Kuin surmaisi satakielen - teoksesta, vuodelta 1960 (mutta tämä oli vielä voimakkaampi kokemus)
ja jotain hyvin elokuvamaista kirjassa oli.

Luin tätä yhden päivän/yön. En voinut jättää kesken. 

Kirja on sekä upea että hirveä, ällöttävä, kauhea. Kauheaa ja ällöttävää - nyt näin nykyajassa - epäkosher kieli, nimeäminen, valtasuhteiden räikeys, ihmisarvon tallonta/poisottaminen. On n-sanaa (joten jos olet sille yliallerginen, älä lue), on eläimiin sekaantumista, on (kouluttamattomuuden) mukanaan tuomaa näköalattomuutta, ylisukupolvisesti omassa yhteiskuntaluokassa uskomuksien kantajana.

Ollaan 1950-luvulla, syvässä Amerikan Etelässä, takamäillä, kaukaisilla mailla, siellä missä ihmiset luokitellaan lajitellaan, osalla ei ole ihmisarvoa lainkaan. 

Mutta - voi luoja miten voimakas tarina tämä oli, miten voimakkaita fyysisiä tuntemuksia se sai aikaan. 

On perhe, jossa puhumaton ankaran uskonnollinen väkivaltainen maanviljelijä isä, äiti haaveellisessa maailmassaan tokaisuineen krusifikseineen ja Jake Weber, 13-vuotias rippikouluikäinen poika, joka on teoksen minä-kertoja. Maatalon jatkuminen on naapurin käsissä, erittäin oudon pelottava miesoletetun taskussa, jolla on viisi verikoiraa, joita mies hallitsee kaulassa roikkuvalla pillillä, sen vihellyksillä. Naapurustossa metsän keskellä on myös hökkeli, jota asuttaa Sugar Babe, intiaaninainen ja mies, Geronimo, josta n- sanalla puhutaan.
Tapahtuu kamalia. Poika elää voimakkaassa mielikuvitusmaailmassaan,
tarkkailee kaikkea, joutilaana kesänä tutkailee elämää ja joutuu kielletylle joelle mentyään tapahtuminen äärilaidalta kaiken väkivallan kamaluuden pahuuden keskiöön ja lopulta joutuu murhan silminnäkijäksi. Tämän lisäksi ällönaapurimies tappelee isän kanssa, joka ei saa lainaerää kasaan. Isä miltei kuolee tappelussa, mutta hänet pelastaa Geronimon nuoli. Poika ja raakalaismaisella tavalla tapetun intiaaninaisen mies, musta Geronimo, peittävät isän osuuden ällönaapurimiehen kuolemaan ja Geronimoa jahdataan kuin kettua metsästyksessä. 

En paljasta loppua, he, jotka tämäntyyppistä juonta sietävät, lukekaa sillä pojan kasvutarina on hieno, tekopyhän ja vainoharhaisen yhteisön kuvaus uskottavaa mutta ennen kaikkea tämän kirjan kieli on magiaa, kaunista, huumaavaa, taitavaa, upeaa ja ne kaikki aiheet, ne pienenpienet motiivit, vihjaukset, ne Hannun ja Kertun pienet kivet, ne kaikki kerätään, laitetaan samaan pussukkaan.

Kaikista outouksistaan huolimatta (siis tuolle ajalle, rockin syntymisen ajoille, paikkasidonnaiselle puheelle, valkoisen rodun ylivallan hallitsemille seuduille ominaiselle elämäntyylille, puheen klangille, sanastolle, jota ei voi enää käyttää) minulle tämä kirja oli upea, ristiriitaisuuksissaan unohtumaton kokemus.