Lucy ja William
arkipäiväistä jutustelua tavallisuuksista
Elizabeth Strout: Voi William ja Lucy meren rannalla
Luin peräkanaa Lucy Barton sarjan kaksi jälkimmäistä osaa Voi William ja Lucy meren rannalla.
Olen lukenut kaksi aiempaa osaa, Nimeni on Lucy Barton ja Kaikki on mahdollista, vuosia sitten ja jostain syytä nämä kaksi jälkimmäistä vasta nyt (koska ne nyt saa pokkareina?).
Rakastin näitä, molempia rakastin ja kun Lucy meren rannalla loppui, tynsin tyhjyyttä, kuin hyvä ystävä olisi lähtenyt pois.
Strout on ehdottomasti lempikirjailijoitani ja erityisen paljon olen aina pitänyt Stroutin Olive Kitteridge-hahmosta, pikkuisen kärttyisenpuoleisesta naisihmisestä ja jotenkin tuntuu,että vasta näissä kahdessa jälkimmäisessä Lucy Barton teoksessa rakastuin myös Lucyyn (joka on myös omine omituisuuksineen aika erikoisen tavallinen hahmo).
Strout on näissä kahdessa teoksessaan mestaroitunut jutustelevassa tyylissään ja minä rakastan sitä. En näitä kahta aloittaessani muistanutkaan miten paljon rakastin niitä kahta aiempaa Lucy Barton kirjaa mutta nämä kaksi jälkimmäistä osaa suorastaan ahmin.
Stroutin kirjoja lukiessa lukukokemuksen tunnelma on kuin istuisi pikkuhiljaa jäähtyvän kahvikupin ääressä, keittiönpöydän ääressä ja kuuntelisi vastapäätä istuva jutustelua. Siinä me istuisimme ja ystävätär kertoisi itsestään, omasta elämästään, omista ajatuksistaan, aika arkisista asioista. Ystävätär (tämä Lucy) puhuisi menneestään, ystävistään, perheestään, tyttäristään, kirjoittamisestaan, New Yorkista ja miehestään Williamista, josta on eronnut mutta jonka kanssa viettää paljon aikaa (ja Lucy meren rannalla teoksessa oikein toden teolla viettää yhdessä aikaa sillä eletään korona-aikaa ja William vie Lucyn turvaan Maineen, pois New Yorkista ja romanttisesti, kaiken yhdessä koetun jälkeen he palaavat yhteen, koska jos jonkun ihmisen elämässään oppii tuntemaan niin Lucy Williamin vaikka kuten Strout toteaa, ihminen on itsekin itselleen aina yllätys eikä ketään koskaan voi todella tuntea).
Voi William-teoksessa Lucyn toinen aviomies on juuri kuollut ja William on nyt jätetty kolmannesta avioliitostaan.
William petti Lucya monen monta kerta ja lopulta Lucy jätti Williamin ja toinen vaimokin jätti Williamin nyt myös kolmas, Williamia paljon nuorempi vaimo, joka kanssa miehellä on myös tytär Lucyn kanssa saamiensa kahden tyttären lisäksi.
Lucyn ja Williamin tyttäret ovat jo aikuisia ja toisessa, viimeisessä osassa jo naimissa ja tärkeinä hahmoina galleriassa ja hyvä niin.
Neljäs teos, Lucy meren rannalla, on upeista upein. Olkoonkin, että teoksessa eletään korona-aikaa ja aluksi ajattelin blääh, ei koronaa, ei Trumpia, ei mellakoita, niin Strout onnistui jopa niissä.
eli - tässä mestari ja mestariteokset, olkaatten hyvät.