rikollisuuden kehä 

Sonja Saarikoski: Naisvangit. Rikollisuuden kehä maailman onnellisimmassa maassa. 2023. Siltala. 

Huomenna jaetaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnot. 

Tietokirjallisuuden palkintoehdokkaaksi on nimetty myös Sonja Saarikosken ansiokas teos Naisvangit. 

Toivon, että teos saa Finlandiansa. Teos ja kirjailija on palkintonsa ansainnut. ei pelkästään siksi, että Saarikoski on tehnyt ansiokkaan ja laajamittaisen työn haastattelemalla ja tutustumalla tuhansiin ja tuhansiin sivuihin asiakirjoja, paneutumalla aiheeseen vuosien ajan. valtava määrä paneutumista ja työtä näkyy. 

Teos on upea. 

Ja surullinen. Ollaan kuitenkin maailman onnellisimmassa maassa ja miten vaikea tämän kirjan lukemisen jälkeen tuota väitettä on allekirjoittaa, saati allekirjoittaa väitettä oikeusvaltiosta puhumattakaan siitä, miten sydän pakahtuu kun lukee lasten kohtaloista, elämästä perhe-ja koulukodeissa, sijoitettuina, riistettyinä vanhemmiltaan. Olisi tarvittu rinnalla kulkeva aikuinen, johdonmukaiset oikeustajuiset säännöt, rutiinit ja niin, rakkautta. 

Hyvä kirjallisuus herättää tunteita, antaa ajattelemisen aihetta, laajentaa omia näkökulmia. 

Tässä kirjassa on myös esseemäinen jälkikirjoitus, jossa Sonja Saarikosken oma ääni tulee esiin, samoin Saarikosken omia ajatuksia niin haastatelluista, järjestelmistä sekä kirjoittamisen prosessista. se oli kuvaava ja täydensi hienosti teoksen kuvaa, laajensi sitä. Kiitos siis siitä.

Vielä muutama lainaus teoksesta, joissa kiteytyy ajattelemisen aihetta antavia näkökulmia: 

Jälkikirjoituksesta: 

”Kirjassa esiintyvät naiset ovat pudonneet monen turvaverkon läpi. Heidän elämäänsä on kasautunut useita negatiivisia kokemuksia lapsuudesta saakka. Nämä kokemukset ovat varmasti ruokkineet toisiaan. En todellakaan sano, että lastensuojelu tai peruskoulu epäonnistuvat aina, saati, että lastensuojelun asiakkaat päätyvät aina tai useimmiten vankilaan. Näin ei missään tapauksessa ole. Sanon vain, että lähes kaikilla kohtaamistani vankilassa olevista tai olleista naisista on taustallaan paitsi vaikeuksia lapsuudenkodissa, myös koulussa, lastensuojelussa tai molemmissa. Joko ei ole puututtu tai on puututtu tavoilla, jotka ihmiset ovat kokeneet epäoikeudenmukaisina ja hajottavina. Pidän oman aineistoni ja kaiken lukemani perusteella selvänä, että väkivaltainen ympäristö erityisesti lapsuudessa altistaa väkivaltaiselle käytökselle myöhemmin. En usko myöskään olevan sattumaa, että samaan aikaan, kun väkivalta lapsia ja nuoria kohtaan on vähentynyt, myös heidän tekemänsä väkivalta on vähentynyt.10 Siitä huolimatta kaikki lapset eivät ole turvassa Suomessakaan. On traagista ja absurdia, että väkivaltaa ilmenee sielläkin, missä pitäisi sananmukaisesti suojella lapsia.”

”Olen usein miettinyt, päädyttäisiinkö kalliisiin ja monella tavalla traagisiin sijoituksiin nykyistä harvemmin, jos tuki perheille olisi parempaa ja oikea-aikaista. Varhaisen avun hyödyistä on myös tutkimusnäyttöä. Tutkimuksista tiedetään, että sijoitetut lapset ovat yliedustettuina esimerkiksi rikostilastoissa. Sijoitetut lapset tulevat keskimäärin taloudellisesti niukemmista oloista kuin muut. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen huomauttikin mielipidekirjoituksessaan heinäkuussa 2023 hallitusohjelmaan viitaten, että lapsiperheköyhyyden kasvattaminen lisää muun muassa rikollisuutta.Sijoitetut lapset myös voivat keskimäärin huonommin kuin kotona asuvat. ”

”Jokainen on osa rihmastoa, syvässä ja syvällisessä riippuvuussuhteessa toisiin. Siksi ajattelen, että viime kädessä se, mitä haastattelemilleni naisille on Suomessa tapahtunut, on yhteinen asia, ja kertoo monista arvoista ja asenteista, joita ei haluttaisi myöntää olevan olemassa.”

”Suomalaisessa menneisyysselvityksessä, johon haastateltiin 299 sijaishuollossa ollutta ihmistä, kävi ilmi, että olot laitoksissa ja sijaisperheissä olivat monien lasten kokemusten mukaan olleet hirveät. Haastatellut olivat kokeneet sijoituksen aikana ruumiillista ja seksuaalista väkivaltaa, joka oli sekä aikuisten että toisten lasten tekemää. Perustarpeita, kuten ruokaa ja terveydenhuoltoa, oli laiminlyöty. Sijoituspaikoissa oli suhtauduttu negatiivisesti lasten biologisiin perheisiin. Toistuva kokemus oli, että lapset eivät ymmärtäneet, mitä tapahtuu, kun heidät vietiin laitokseen tai perhehoitoon. Joskus lapsista tuntui, että he olivat perheissä vähän niin kuin piikoina, kuten Paulakin koki olleensa. Useimmilta puuttui elämästään aikuinen, johon he olisivat voineet luottaa. Joissakin sijoitusperheissä oli alkoholiongelmia ja väkivaltaa. Sijoitettujen romanilasten kulttuurin erityispiirteitä ei otettu huomioon. Mustalaislähetyksen lastenkodeissa oli erään haastatellun mukaan sellainen sääntö, ettei lapsia saanut ottaa syliin, jotta ohjaajien auktoriteetti ei kärsi.”. 

Tärkeä tärkeä kirja.