symboliikan ja metaforien kyllästämä

Deborah Levy: Kuumaa maitoa. 2023. S&S. Suomentaja Sari Karhulahti teoksesta Hot milk (2015)

Jos jännitti aloittaa Kähkösen 36 uurnaa (koska palkittu kirjallisuus), niin jännitti aloittaa myös Deborah Levyn Kuumaa maitoa.

Olen lukenut tästä kirjasta kirjagramista pääsääntöisesti ylistäviä arvioita ja mietin Levyn hienon omaelämäkerrallisen (?) trilogian jälkeen millaista fiktiota Levy kirjoittaa.

Tässä teoksessa ollaan helteisessä Espanjassa ja tunnelman - helteen, espanjalaisuuden, kesän- Levy kirjoittaa hyvin. Tunnelma on laiska, tirisevä ja käsinkosketeltava mutta minulla kesti pitkään päästä sisään henkilögalleriaan.

Hyvin alusta selvää, helteen lisäksi, on se, että kyseessä on (taas yksi) ei niin terve äiti-tytär suhde.

Äiti on kutistanut elämänsä pyörätuoliin, outoon sairauteen ja tytär on viettänyt kreikkalaisen isän puttuessa kuvioista äitiään ja tämän erikoislaatuisia ja erikoisentarkkoja haluja monitoroiden ja noudattaen. Milloin äidille tarjoiltu vesi oli liian kylmää, milloin liian kuumaa… kovin oli vaikeaa…En pystynyt ihan ymmärtämään, miksi tytär - fiksu koulutettu naisihminen - tähän tempoiluun ja kuningattaren palveluun suostui, mutta ehkä kaikki liittyi lopulta löytyneeseen rohkeuteen elää omaa elämää, mahdottomuuteen irrottautua äidin hirmuvallasta (etenkin kun äidin sairaudet taisivat olla enemmän tai vähemmän keksittyjä).

Levy kirjoittaa:

"En ole kunnossa. En todellakaan ole enkä ole ollut pitkään aikaan. En kertonut Roselle, että olin masentunut ja häpesin heikkouttani, enkä kertonut hänelle mitään muutakaan – en esimerkiksi sitä, että olisin halunnut vaikka mitä mutta en ollut toistaiseksi ollut riittävän rohkea tavoittelemaan niitä asioita, joiden toivoin tapahtuvan, enkä sitä, että pelkäsin elämäni supistuvan vääjäämättömästi yhtä pieneksi kuin hänen elämänsä ja etsin siksi ratkaisua neuvotteluun, jota hänen rammat jalkansa kävivät maailman kanssa, enkä sitä, että pelkäsin lisäksi hänen selkärankansa vahingoittuneen tai hänen sairastuneen johonkin vakavaan tautiin."

Se, mikä tässä teoksessa oli "totta" ja mikä surrrealistista tai intertekstuaalista (kikkailua) tai yli-intellektuellia kerrostumaa, jäi osittain auki. Ihan ei auennut esim teoksen nimi ja varmasti pitäisi googlettaa yhtä jos toista tekstiin piilotettua medusoista lähtien (mutta en taida lähteä juuri nyt siihen, koska minulle tämä oli hyvä lukukokemus, muttei ehkä kuitenkaan mikään jackpot. Pidin, en rakastunut, sanon niin).

Mutta juonesta.

On tytär, on äiti. Äidillä oudot vaivat, joiden kanssa äiti on elänäyt tyttären koko elämän ajan. Tytör on väitöskirjavaiheessa opinnoissaan mutta pakoilee elämääänsä baristana kahvilassa. Tytär, jo aikuinen, nukkuu kahvilan varastossa viikot, viikonloput äitinsä luona. Vaikuttaa siltä, että tytär ei ole päässyt aikuiseen itsenäiseen elämään kiinni. Onko äidin huono vointi tekosyy vältellä vastuunottoa omasta elämästä, aloittaa oma elämä, saattaa opinnot päätökseen vai onko hän vaan niin peloissaan…?

Minulle oli vaikea saada teoksesta otetta siihen asti kun tytär, Sofia, aivan yllättäen, omituisesti jopa, matkustaa äitinsä hoidoista Espanjasta Kreikkaan ja matkustaa tapaamaan isäänsä 11 vuoden tapaamistauon jälkeen.

Isällä on tytärtä 4 vuotta vanhempi vaimo, vaimon kanssa 40 vuoden ikäero, tyttärellä uusi siskopuoli, pienen pieni vauva, Evangeline, josta Levy kirjoittaa mm.

"Puhtaimmasta mahdollisesta rakkaudesta tulee Evangelinen ensimmäinen kieli. Hän oppii jo varhain sanomaan isää papaksi ja tarkoittamaan, mitä sanoo. Minä opin helpoimmin oireiden ja sivuvaikutusten kielen, koska äiti puhuu sitä. Ehkä se on äidinkieleni."

Jotenkin vasta Kreikanreissun jälkeen, Sofian ja Alexandrian, isän uuden vaimon tapaamisen jälkeen Levyn eteenheittämät verkot alkoivat selkiytyä, aloin ymmärtää enemmän mistä tässä teoksessa on kyse ja loppu olikin alun verkkauden jälkeen ilotulitusta.

Ja teoksen lopussa, äiti kävelee, aivan normaalisti, ilman kipujakin ehkä (sitä ei kerrota) vaikkakaan ei kerro sitä tyttärelleen.

Levy kirjoittaa myös tyttären seksuaalisen kehityksen, kasvamisen, kokeilut ja kiihkeän rakkaussuhteen tyttärellä saksalaiseen Ingridiin ja Juaniin, joiden välillä tytär kulkee. Ja jos Levy on kirjoittanut kirjan täyteen outoja hahmoja, joista oli vaikea löytää tarttumapintaa, tohtori Gomez oli heistä miltei erikoisin (vaikkei äidin voittanutta).

Mutta, lopulta, Sofia löytää uskalluksen lähteä Yhdysvaltoihin työstämään loppuun väitöskirjansa muistamisesta, äiti kävelee taas ja luopuu jalkojensa amputoimistoiveesta (!), yhteys isään on selvitetty.

Rohkeus ja halu elää on löytynyt - olkoonkin että Levy jättää äidin endoskopian tuloksen ilmaan, niin kuin elämässä aina jokin jääkin ilmaan, on arvoituksellinen, ennustamaton, outo tai jopa väärä.