kentaureja ja ovensuunaisia

Nyt ollaan uuden äärellä! Niin odottamaton, yllättävä, erikoinen ja hieno. Ihan alkuun kirjoitan ensituntemukset. Tuntuu, kuin olisin lukenut unta, nähnyt unta lukiessani. Antsalon Fernanda on kuin uni, joka on sekava ja outo ja hypnoottinen ja selkeä ja tosi ja kauhea ja ihana samaan aikaan. Fernanda on kuin runo, joka ei suostu olemaan "vain runo", romaani, joska ei ole "romaani" ja se kaikki on ihanaa ja lumoavaa ja järjetöntä dadaa ja samaan aikaan järjellistä enkä vieläkään ymmärrä miten tämä on voitu kirjoittaa, miten olen voinut tämän lukea ja onko kummassakaan, lukemisessa tai kirjasta nyt kirjoittaessani mitään järkeä ja siksi kirja on ihana, erilainen, virkistävä, stimuloiva, lamaannuttava, sama ja eri yhtä ja eri aikaan. Outo ja tuttu. Ja upea.

Outoa ja kummaa tapahtumapaikka, Inertian pikkukaupunki jossain, jonne sen 29 814 asukasta ovat joskus pudonneet jostain, saaneet avaimet käteensä ja löytäneet talonsa, sen, joka on rakennettu mutta joka kuitenkin koko ajan hajoaa.

En osaa kuvailla Fernandaa sen arvoisella tavalla. Pahoittelen, sillä kuvailu jää vääjäämättä vajaaksi, sillä niin kuin sanoin, Fernanda on kuin uni, jota on vaikea sanoittaa, kokemus, josta on vaikea saada otetta. 

Mutta, teoksessa on Fernanda, joka aloittaa kertomuksen asettamalla itselleen pään sille kuuluvalle paikalleen, vaihtaa tosin sen tarinoiden kulussa sen karhun pääksi.

Fernanda on teini, jonka hiukset kasvavat alhaalta ylöspäin, koska painovoimaa ei ole, jonka nilkasta valuu hiekkaa, joka ehkä elää vuottatuhatneljäsataajotainjotainjotain. Fernanda on rohkea ja utelias löytöretkeilijä ("älkäämme unohtako hänen nimensä etymologiaa, älkäämme unohtako hänen olemuksensa leijailevaa luonnetta"), joka lukee kummitustarinakokoelmaa "Uskomatonta mutta totta. Amazing facts. Stories and so on". 

On vanhemmat "Hänen äitinsä: Musikaalitähtisääret. Hänen isänsä: Näyttää avaruudesta pudonneelta. Niin kuin hänen äitinsä.""He istuvat olohuoneessa ja ovat savua. Mutta he eivät huomaa sitä, sillä he ovat juuri pudonneet avaruudesta. He lukevat aikakauslehtiä, enimmäkseen Vanity Faireja, ja kuvat vaeltavat heidän silmissään."

Ja kaiken vartijoina ovensuunaiset ovensuissa, he juovat kahvia pahvitötsistä ja polttavat tupakkaa. Heillä on ripsarit poskilla, näyttää siltä kuin heillä olisi silmiensä alla säkenöivää asfalttia.

Ja on opettaja Neiti Emmanuelle, joka on kuin 1800-luvun tyttöromaanista, se opettajatar, joka opettaa ranskaa ja kemiaa ja aikaa. 

On kentaureja, joita valuu esiin kaikkialle ihan kaikkialle kun maailma kääntyy joskus nurin ja niin se joskus kääntyy. 

On r-vikainen vampyyrityttö Runway, täysin itseohjautuva nomadi, jolla on musta turvakaapu, joka imee 99,75 % kaikesta valosta ja infrapunasäteilystä,

"Hänhän on ihan fiksu tyttö, hänestä voi tulla mitä vain. He ovat kaikki pudonneet avaruudesta ja sillä selvä. Se on kyllin iso pudotus, sen jälkeen kaikki on mahdollista. Inertiassa kaikki on mahdollista. Voi jatkaa putoamista tai alkaa nousta, mutta Fernanda ei tee kumpaakaan. Hän vaeltelee polkupyörineen kaupungin kompleksisilla kaduilla, aina jossain vaiheessa tiiliseinän viertä, aina jossain vaiheessa hän sivuaa säilyketölkkitehtaita, sillä se on hänen vakioreittinsä. Siellä hänen varjonsa kulkee"