murskattu mies 

Kristina Carlson: Maan ääreen. 1999. Otava.

Olen lukenut kaikki Kristina Carlsonin romaanit. Ne kolme tätä Maan ääreen-teosta edeltävää ovat olleet itselleni valtavan suuria lukukokemuksia. Rakastin Eunukin näennäistä hilpeyttä ja keveyttä, sitä viisautta minkä Carlson teokseen keveyden alle kirjoitti, ja nämä kaksi kärttyisää ukkoa -Herra Darwinin puutarhuri ja William N.päiväkirja-olivat kerrassaan upeita.

Erityisen tärkeäksi on noussut William N.päiväkirja. Rakastin teoksessa kaikkea. Kärttyistä sairasta jupisevaa ukkoakin mutta tämä Maan ääreen, Carlsonin esikoisromaani ja Finlandia-voittaja vuodelta 1999 jäi itselleni eräiseksi, olkoonkin, että se oli venäläisten klassikoiden hengessä kirjoitettu, aikalaiskuvaus ja lisäksi ollaan äärimmäisissä olosuhteissa 1800-luvulla, Siperiassa, Nahodkan kaupungissaja päähenkilönä, kuten Carlsonilla tämän jälkeisissäkin romaaneissa, mies-minäkertoja, asetelma, jonka Carlson todellakin on osoittanut osaavansa ja lähtökohtaisesti kaikki sellaista mikä minuun kirjassa vetoaa.

Juonesta sanottua: "Ylioppilas Lennart Falk, "tuore kuin vastalyöty lantti", matkaa 1860-luvulla Amurinmaalle onneaan etsimään. Nahodkassa, Venäjän keisarikunnan vihoviimeisessä kolkassa hän joutuu oudon päällekarkauksen uhriksi.Kun Lennart Falk on palaamassa satamakapteeni Petrovin kutsuilta, häntä lyödään pimeässä tiiliskivellä päähän. Nuoressa miehessä puhkeaa kiihkeä halu parantua, saada selville päällekarkaaja, selvittää elämänsä tarkoitus. Lennart Falk on jo ennättänyt rakastua kahteen naiseen ja pettää heidät, kirjoittaa nimensä vaaralliseen paperiin."

Carlson rakentaa tarinan kehysten sisään. Lennartin lyhyestä elämästä kertoo Theodor Gantz, Lennartia vanhempi mies, asuinkumppani, ystävä ja lääkäri.
Carlson kirjoittaa upeasti, teksti on täsmällistä ja eteenpäin kuljettavaa. 

Sairasvuoteella Lennart läpikäy merimatkansa, elämäänsä Siperiassa, tulevaisuudenhaaveet Pietarisssa tehtyään virkamiesuransa, kaivosyhteistyön kiinalaisen ja Isä Spirosin kanssa ja sekaantumisen niin tyttäreen kuin äitiin, pomonsa vaimoon. 

Mutta - todennäköisesti lukijasta riippuvista syistä, minusta ja mielen harhailusta - en päässyt sisään päähenkilön, Lennartin murskatun pään sisään, miehen pakonomaiseen tarpeeseen selvittää murhaajansa, löytää se, joka yösydännä tiiliskivellä häntä löi. Jokin etäisyys jäi olemaan, en saanut sitä poistettua. 

Ja se, kuka Lennartin tappoi - jätän kertomatta, sillä jos jotain niin tämä aikalaiskuvaus, miesten kertomus rahan ja omaisuuden ja helpomman elämän tavoittelusta, seikkailuista, Siperiasta, tämä teos on myös murhamysteeri.