vuosikymmenien ajan terävä

Kerttu-Kaarina Suosalmi on niitä suomalaisia naiskirjailijoita, joiden piiiiitkä ura, (Suosalmellakin julkaistua proosaa - runoja, romaaneja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia - vuodesta 1950 ja miltei viime vuosituhannen loppuun) on jäänyt ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota vaille, tai ainakin aivan liian vähälle huomiolle, omasta mielestäni ainakin.

Suosalmi, kuten moni aikalaisensa, sotienjälkeinen realistisen proosan kirjoittaja, kirjoittaa tarkkanäköistä aikalaiskuvausta, syväviiltävää henkilögalleriaa, usein miehisestä näkökulmasta (!) ja Suosalmi osaa jännitteisen dramaattisen kerronnan. Tässä kokoelmassa Suosalmi on myös maagisessa realismissa tiukasti kiinni, mikä oli itselleni yllätys.

Tässä novellikokoelmassa on neljä novellia. Korjaan, neljä upeaa ja yllättävää novellia. Yllättävyys tuolee tuon eneimmäisen novellin jo mainitusta maagisesta elementistä. Yllätyin, koska jotenkin olin ajatellut, ettei kai Suosalmi sentään, aikuinen naisihminen ja vuosikymmeiä kirjoittanut, keskiluokan kuvaajana tunnettu , toki myös jännitteisen, dramaattisen sotienjälkeisen nykyproosan edustaja, mutta uudistuipa vaan ja todellakin kokeili myös uusia elementtejä novelleissaan.

Ensimmäinen novelli, oli upea. Alku oli terävä, mutta enteili jo jotain uhkaavaa. Mies pienentää naisen, hiljentää lääkkeillään ja miltei sulkee naisen yhteiskunnan ulkopuolelle ja sitten, ihan noin vaan, tuosta noin vaan, nainen lentää parvekkeeltaan, tutkii ilmasta käsin ympäristöään, eikä siis todellakaan tipahda maahan, kuole. Suosalmi kuvaa upeasti typistetyn naisen, väkisin asunnon vankilaan pakotetun naisen tunteet, ylimielisen miehensä, mielipuolen, ulkoisesti kunnioitetun kansalaisen.

Toinen novelli, miesnäkökulmasta kerrottu tarina kauppiaasta, viattomasta tyttärestään, kauppiaan kotona majailevasta kiertävästä saarnamiehestä oli upea. Ei ole ensimmäinen kerta kun Suosalmi kuvaa ihmisen ja uskonnon, Jumalan ja kristinuskon suhdetta, niiden törmäyksiä ja hiontapintaa. Tässä novellissa, Kauppiaan tytär, ei ollut mitään epäluonnollista, ei vaan todella väkevää kerrontaa, tunnetta, taitavaa tarkkanäköistä havainnointia, ihmispsyykeen ymmärrystä. Tämän kokoelman ehkä suosikkini, jos sellainen pitäisi valita.

Maakivi, novellikokoelman kolmas novelli on myös miesnäkökulmasta kirjoitettu tarina miehestä, oman arvonsa ymmärtävästä aula-vartijasta joka kerryttää - vaimoltaan ja perheeltään salaa - omaisuuttaan. Lohkoo metsätonttja, rakentaa mökkejä, myy, ja rekisteröi ja kirjaa muistiin niin, että huoneensa on täynnä kolmikymmenvuotisen aikusuuden ajalta tietoa miehen taloudellisen tilanteen muutoksista, kasvusta. Kunnes tapahtuu taas se ratkeama, se jokin, joka työntää miehen reunan yli.

Neljän novelli on naisnäkökulmaa. Kertoja on kirkkoherran vaimo, vastentahtoisesti tai ainakin puolihuolimattomasti, varomattomasti rooliinsa liukunut. Suosalmi viipyy, taas uskonnon ja kirkon määräysten, kirjoitettujen ja kirjoittamattomien äärellä, kuvaa naisen muutoksen miehen sekoamisen (paranemisen) siis kohtaa elämää - kuten kokoelman nimikin sanoo - kenkä on suurempi jalkaa.

Suuri suositus!