hauraista hetkistä

Ville K. Taipale: Merenneito nyrjäyttää nilkkansa. 2024. Momentum 

Ville K. Taipale kertoo teoksensa sisäliepeessä, että kokoelman runot haastavat ajattelua ja jokaisella lukukerralla niistä paljastuu uusia syvyyksiä. 

Taipale ei valehtele. 

Todellakin, jokainen kerta toi uusia ajatuksia ja jokainen lukukerta nosti lähelle ihoa uudet suosikit.

 Taipale on jakanut kokoelmansa neljään osaan ja itse löysin (jokaisella lukukerralla ) eniten puhuttelevia rivejä niistä runoista, joissa pohditaan rakastumista ja rakkautta.

Rakkautta pohdiskelevien runojen lisäksi Taipale pohtii ja oivaltaa ihmisen olemassaoloon ja maailman tilaan liittyviä kysymyksiä.

Muutoinkin , olen lukenut tätä kokoelmaa viimeisen kuukauden ajan. Oma käsikirjoitus on tämän kokoelman oheen syntynyt, saanut fyysisen muotonsa ja ehkä siksikin, kaikki muu pitkä teksti on ollut omien käyttökaistojen ulottumattomissa. Mutta runo, runous! Runokokoelma ei vie kaistaa, ei energiaa, enemminkin se antaa ja siksikin tämä Taipaleen kokoelma tuntui hienolle kokemukselle.

Eri vireystiloissa löytyivät uudet yhteydet, uudet tavat ja ulottuvuudet ymmärtää ja kiinnittää omaan reflektioon omasta olemisesta, omasta elämän kiinnekohdista.

Tämä on hieno kokoelma, monen ikäiselle, monenlaisille ihmisille. Monissa runoissa oli myös aika kivaa naivistiselta pintaraapaisulla vaikuttavaa tekstiä (melkein dadaa mitä rakastin!) mutta uusintalukukerroilla niihin löytyi tasoja, syvyyttä.

Kiitos Ville K. Taipale. Toivottavasti kirjoitat lisää, esikoisrunokokoelmaksi tämä todella runsas ja kypsä kokonaisuus ja erityiskiitos herkkyydestä ja ymmärryksestä tulkita ja sanoittaa hienonhienot ohienohuen tunteet, niiden hauraus, niiden voima.