Riipivää vetovoimaa

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. 2011. Otava. Suomentaja Katriina Huttunen 

Anne Swärdiltä olen lukenut nyt kaiken mitä on suomennettu. Kaikki alkoi teoksesta Jackie. Olin siihen teokseen aivan myyty. Oli vaikea ymmärtää miten upeasti Swärd osasi rakentaa koko teoksen ajaksi valtavan jännitteisen pahan enteen. Hän on osannut sen tehdä myös teoksissaan Vera sekä Kerran kesällä.

Nyt luin Viimeiseen hengenvetoon ja edelleen, Swärd osaa ja teos, se on niin hieno!

Ollaan 1970-luvulla, eteläisessä Ruotsissa, jonne pohjoisesta muuttaa kaksi pariskuntaa lapsineen. Päähenkilöksi Swärd kirjoittaa koko porukan pienimmäisen, tyttären nimeltä Lo, joka seitsemän vanhana tapaa metsäpaloa katselevan naapurin pojan Lukasin, joka muuttaa tytön elämän, halusi tytön perhe sitä tai ei.

En paljasta juonta (vaan suosittelen lukemaan), mutta jos teoksessa kumarretaan kunnioittavasti Jean-Luc Godarin elokuvaan Viimeiseen hengenvetoon ja rakkaus ja ristiriidat raastavat niin nuorten kuin Lukasin ja Lon vanhempien elämää, tiedossa on jo Swärdin tavaramerkiksi (itselleni ) muodostuneet

epätavalliset henkilöhahmot, he, joista on vaikea pitää, he, joiden motiiveja on vaikea ymmärtää -

ja ehkä juuri siksi tämäkin teos kiehtoo, pitää todellakin hyppysissään.

Vaikka tapahtumia riittää (ja lukija ihmettelee, miten nämä lapset sekoilevat koulunkäyntinsä näin, kaikkien näiden aikuisten keskellä - etenkin Lo siis) ja henkilöhahmot koettavat selvitä tunnekuohuissaan, tällä kertaa Swärd - jännitettä menettämättä - mielestäni myös pysähtelee, jarruttelee, antaa lukijalle hengityksen hetket, asettaa lukijan maisemaan, ääniin tuoksuihin, mielentiloihinkin ja samaan aikaan, pahan enne leijuu tekstin yllä, lomassa ja tapahtumien alla.

Hieno hieno teos. Ei ihme, että Anne Swärd on August-palkittu kirjailija!