ranskalainen kolmiodraama

Francoise Sagan: Pidättekö Brahmista… 1965. Tammi. Suomentanut Outi Nyytäjä. 

Ranskalaista klassikkokirjallisuutta. 

Pinnalta kevyttä, kujeilevaa, katkeransuolaista, välinpitämättömyydellä leikittelevää ja ehkä kuitenkin pinnan alla temaattinen vire on tumma, painavakin. Ehkä näin voisin sanoa lyhyesti Francoise Saganin Pidättekö Brahmsista- teoksesta, joka on julkaistu 1965.

Kirjan päähenkilö Paule, 39-vuotias pariisilainen eronnut nainen, itsellinen, työssäkäyvä on ajatunut jo kuusi vuotta kestäneeseen suhteeseen Rogerin, itseään muutamaa vuotta vanhemman miehen kanssa, jolle Paule on kiva viihdyke silloin kun Rogeria sattuu huvittamaan, kun Roger on sellaisella tulella, että Paulen kanssa oleminen on kivaa ja kevyttä.

Iät on merkitykselliset, sillä temaattisesti Sagan tutkailee "vanhemman" vanhenevan naisen ja nuoren miehen tunneskaaloja, tunteita, tunteisiin tarttumista, elämäniloa- ja halua, kykyä suhteeseen toisen sukupuolen kanssa. Ja nuorempi mies on Simon, 25-vuotias Rogerin entisen rakastatatteren, nyt Paulen työnantajan poika (jep, solmuja ja pieniä piirejä) ja Simon ihastuu, hullaantuu tähän vanhempaan naiseen, Pauleen.

Nuori mies piirittää, on päättänyt saada naisen omakseen ja lopulta Paule, ymmärtämättä itseään tai tekemättä varsinaisesti mitään päätöstä asiasta, (mikä vaikuttaisi olevan pääsääntöisesti romaanin henkilöiden aktiivinen tapa tehdä valintoja = jättää valinnat tekemättä, antaa mennä vaan, tulee mitä tulee, tapahtuu jos on tapahtuakseen- asenne on vallitseva) ja tietenkin Paule, päätyy Simonin kanssa suhteeseen.

Pariisilaiseen (ranskalaiseen?) tapaan, kaikki osapuolet tietävät toistensa olemassaolosta, suhtautuvat siihen päällisin puolin olan kohautuksella.

Paule "on" edelleen suhteessa Rogerin kanssa, joilla on suhde toisen naisen kanssa /toisten naisten kanssa eikä soittoja Paulen numeroon enää tilata. Paulen siis ei enää tarvitse olla Rogerille aina valmiina.

Mitään varsinaisia intohimoja kenelläkään ei ketään kohtaan ole paitsi ehkä nuorella Simonilla, joutilaalla ylirikkaalla vätyksellä .

Simonin intohimo kuitataan nuoruudella, jota enää 39-vuotias nainen tai nelissäkymmenissä oleva liikemies ei kykene tuntemaan…

Niin, ja lopulta, Roger ehkä sittenkin haluaa Paulen itselleen, omaan reserviinsä ja Paule suostuu.

Simon juoksee suruissaan pois (kuin hemmoteltu pieni penska) ja Paule jää odottamaan puhelinsoittoa Rogerilta, joka joskus tulee, joskus ei….

(Ehkä) tämä nyt sitten on hyvin pariisilainen, ranskalainen… etäinen, fragmentaarinen ote elämästä, jossa on yhtä paljon iloa, onnea, tuskaa, kipua kuin onnettomuutta, onnellisuutta, kaipausta ja kyllästymistä, välinpitämättömyyttä, joutilaisuutta, ylemmän keskiluokan notkumista.

Ihmiset eivät ole kovin kiinni tunteissaan. He ajautuvat tilanteisiin joihin he eivät ole ajatelleet joutuvansa, tunteisiin ja mielipiteisiin, joita he eivät tunnista omikseen.

Tämmöinen klassikko tällä kertaa.

(Hauska juttu muuten, kun oma kirjani on antikvaarista ja selkeästi jonkun tenttimateriaalina käytetty. Yksi jos toinen rivi on alleviivattu, sanat ympyröity, kirjoitettu muistiinpanot sivujen reunoihin. Aika kiva).