psykoanalytiikkaa, unia ja erotiikkaa
enemmän kuin elegia, sinfonia?
Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia. 2008. Otava Suomentanut Kristiina Rikman. Englanninkielinen alkuteos The Sorrows of an American.Siri Hustvedtin parhaita teoksia leimaa psykoanalytiikka ja miljöönä NewYork. Kummassakaan ei ole minulle mitään vastenmielistä, joten siksi siis lukuun tuli neljäs Hustvedt.
Kaikki mitä rakastin-teos on ollut yksi suoksikkiirjoistani jo vuosia. Lisäksi olen lukenut pari mitäänsanomatonta, miltei laimean ja nyt tämä, Amerikkalainen elegia, joka asettautui sen loistavan alle, niiden laimeiden edelle.
Teoksessa on pääosissa muistot, vanhemman kuolema, sisarussuhteet ja sitten nämä Hustvedtin perustemaattiset psykonalyysi, terapia, unet, norjalaiset maahanmuuttajat preerialla, elämäntarinansa, kirjallisuus, kirjailijat ja taide, erotiikka, seksuaalisuus, rakkaus.
Alkusysäyksenä teoksen tarinassa on Erikin ja tämän sisaren Ingan isän kuolema ja isän jäämistöistä löytyneet muistikirjamerkinnät, joita Erik lähtee seuraamaan ja selvittämään. Luonnollisesti he - ja teoksen monet muut sivuhenkilöt - ruotivat menneisyyttään, traumojaan, salaisuuksiaan, muistojaan ja niin, niitä unia. Ehkä kuitenkin tästä teoksesta pidin enemmän kuin en pitänyt vaikka melkein välillä hukuin henkilöihin, sivujuonteisiin, satunnaisiin tapahtumiin ja niihin uniin, joita ilman olisin kyennyt hyvin lukemaan tarinan ilman sitä kerrostumaa vaikka ymmärrän tarkoituksen ja psykoanalytiikan, mutta itse en vaan koe tärkeäksi lukea sivukaupalla sivuhenkilöisen unia, lukea niiden selityksiä ja tässä teoksessa niitä, raskaita painajaisia, oli omaan makuuni puuduksiin asti ja siksi tämä teos ei ollut pelkästään hyvä lukukokemus. Itselleni olisi tässä teoksessa riittänyt vähemmän. Nyt tämä, ei hajonnut, mutta tavoitteli niin kovin moniin suuntiin.
Edellinen Hustvedt, jonka luin " Lumous" ei ollut mikään varsinainen suosikkini eikä ehkä jollain tasolla "kepeydellään" ärsyttänyt Kesä ilman miehiä (jo nimi oli jotenkin pöljä noin älykkäälle kirjailijalle, älykkäälle kirjalle, joka jotenkin typistyi nimeensä?). Hustvedt on minulle nyt sellainen kirjailija, että aloittaessaan teoksiaan en tiedä rakastaako teosta vaiko vihaa. Lumoukseen kesti hyvin pitkään pästä sisään, Kesä Ilman miehiä-teoksen ahmaisin (kesällä) ja en enää parin kesän jälkeen muista kirjasta muutakuin paikan jossa sitä luin ja Kaikki mitä rakastin-teos on kunniapaikalla hyllyssä, sillä hyllyllä missä on ne rakkaat teokset, ne jotka ovat jyristäneet ja sykähdyttäneet. Tämä, Amerikkalainen elegia (taas jotenkin tyhjä nimi… ei johdata lukijaa oikeaan mielentilaan, mielestäni, ja tämä ei elegia ollut, toki amerikkalainen sinäkin mielessä, että perustana on norjalaisten maahanmuuttaneiden preerialle asettuneiden historiaa,/maahanmuuttamisidentiteetti.
Tässä kirjassa oli kaunista kieltä. Toisinaan pysähdyin sen kauniisiin ilmaisuihin. Juonia oli useampaankin teokseen. Jokaisella päähenkilöllä, ja sivuhenkilöilläkin, oli oat päätapahtumalinjansa ja muutama sivujuonne, josta seurasi se, kuten sanoin, että kirja oli mielestäni liian täysi. Ihan liian pitkä. Teoksessa olisi ollut aineksia useampaan, ainakin kahteen, jos ei kolmeenkin sillä tematiikkaa, hyvin raskastakin, oli paljon. Välillä oli myös vaikea muistaa kuka kukin oli sillä kuten sanoin, henkilöhahmoja riitti. Mutta Hustvedt tietää mistä kirjoittaa, osaa kirjoittaa ja kuljettaa tarinoita, juonta ja kasvattaa henkilöhahmojaan. Mutta nämä unet … . En ehkä ole niin älykäs tai Freudista ja näiden vanhjen partojen analyyseistä ja olettamuksista niin kiinnostunut enkä suostu nyt kaikkien omien kauhu-unien, painajaisieni keskellä jankkaamaan unista sillä unet nyt kuljettaisivat ylitulkinnalla aivan liikaa sellaista tietoa minusta ja elämästäni pintaan ja tiedän, että se uuvuttaisi minut.
Olisin siis itse toivonut vähemmän unianalytiikkaa vaikkakin ymmärrän, että päähenkilö, Erik, ollessaan psykiatri, aiheet ovat hänen leipätyötään.
Toinen, joita olisi voinut olla selkeästi vähemmän, olivat Erikin potilaat, heidän terapiaistuntonsa, elämänkohtalonsa sillä kuten sanoin, sivuhenkilöitä Erikin, päähenkilön, tarinaa sivuavia oli todella todella monta.
Mutta enemmän pidin, ehkä pidin enemmän kuin nyt juuri lukemisen jälkeen ajattelen, sillä tämä on sen tyyppinen teos, joka jää uimaan omien ajatusten sekaan..