Otsikkosi

Pirjo Hassinen: Päiväretki varjojen maahan. 2024. Otava

Edellisestä Hassisesta on aikaa. Liikaa, huomasin, sillä tämä oli hyvä.

Kirja on yhden vuorokauden mittaisen ajanjaksoon sijoittuva mutta päähenkilön, Eeva Räsäsen, 89-vuotta, päivän mittaan muistelot kattavat Suomen sodanjälkeisen muutoksen, luokkaerot, köyhyyden ja rikkauden siunaukset ja kirot, aatteen ja sen haihtumisen hyvinvoinnin päälleliimattuun kulissiin.

Hassisen teoksessa teemoja riittää. Tähän Hassinen on kirjoittanut ihmiskohtaloita, käänteitä enemmän kuin moneen kirjasarjaan, mutta Hassinen osaa. Lukija voi olla leppoisin mielin. Kaikki on kirjoitettu niin kuin sen kuuluisikin mennä. Teksti soljuu ja sujuu.

Jo ensi sivuilla tuodaan esiin nippu teemoja. Eevaa, 89-vuotta, taluttaa Mahmut, maahanmuuttaja ja samassa Eeva tapaa Äpärän ja Äpärän lapsen, jo keski-ikäisen pojan. Myöhemmin Äpärälle tulee nimi mutta sitä Hassinen säästelee. Eeva haluaa koko päivän missiollaan tuoda Äpärälle esiin totuuden syntyperästä, tatuoida menneet totuudet Äpärän mieliin ja niin tulee tapahtumaan ja sen ohella paljon muuta.

Eevan maailma kiertyy isosiskon, Äpärän biologisen äidin, Eevan isosiskon karun kohtalon ympärille. Kerttu joutui raiskauksen uhriksi, antamaan synnyttämänsä lapsen pois, tappamaan lapsensa "isän" ja vankilaan, kuolemaan oman käden kautta. Eeva haluaa, että Äpärä tietää juurensa ja samalla Eeva haluaa osoittaa rakkautensa isosiskolleen, jota äitinä rakasti sillä omat vanhemmat eivät kiitoksia saa.

Eeva on lapseton, kokoomuslaisen rivikansanedustajan monivuotinen salarakas mutta vasemmistolaiset juuret ja toimittajan tiukkuuden Eevan pitää viimeiseen asti. Huoli huono-osaisista kirjoitetaan esiin ja järkyttävin on Eevan Erkki-veljen kohtalo kahlehdittuna mökkeröön.

En paljasta enempää.

Tämä on nopealukuinen, jos niin haluaa mutta monelle ikäiselleni tunnistettava piirteissään, monelle nuorelle voisi antaa kaikupohjaa mistä tähän on tultu, miksi tässä nyt olemme.

Hassinen on kirjoittanut vimmaisen, vihaisen ja katkerankin, poliittisen, yhteiskunnallisen, kantaaottavan, ajattelemisen aihetta antavan romaanin, joka katsoo tämän kansakunnan sotienjälkeiseen railoon, sen reunamille, ikuiseen murrokseen ja muutokseen.

Ihmiseen sen kaiken keskellä. Muistamiseen ja itselleen luotuihin tarinoihin, suvun historiaan, siihen mistä vaietaan, siihen mikä on totta mutta ennen kaikkea siihen, mikä on itsepetosta ja valhetta.

Minua tämä teos kosketti.