ensimmäinen kirja, ensimmäinen rakkaus 

Kaisa Vaheristo: Nieltyjä esineitä

(Tämä upouusi esikoisteos tuli vastaan Goodreadissa, pelkkiä viisiä tähtiä arvioissa, joten alkoi kiinnostamaan. Esikoisteos, kustantajana Kosmos, Kriittinen korkeakoulu kirjoittamisopinnoissa…Jo nuo antavat suuntaviivoja millaisia polkuja kirjan teksti kulkee ja kyllä, )

teksti on

nuorta, haurasta herkkää suloista ja tässä mikä ilahdutti, mikä erotti massasta, 

myös unenomaista proosarunoimaisuutta.

On lapsi, kahdeksanvuotias ja tämä sama tyttö kuusitoistavuotiaana, tuppukylässään ja kohta jo täysikäisenä kaupungissa. Aikatasoissa liikutaan luontevasti, ajankuva on luontevaa, samoin tytön kasvutarina on uskottava. Myös oivallukset kehollisuudessa - joko Karinan kautta (ihanuus ja elo) tai äidin kautta (kipu, satuttaminen)- oli hienosti havainnollistettu.

Keskiössä on mm tytön ensirakkaus, Karina, ja oman itsen ja oman seksuaalisuuden löytäminen Karinan katseen kautta. Kotikylän maisema kuvataan tyttöjen kesätyön kautta (veitsisettien ovelta ovelle myyjinä).

Tematiikka liikkuu ensirakkaudessa, seksuaalisuuden löytämisessä, irtautumisessa kodista. Näin itse ajattelisin.

Vaheristo onnistuu hyvin sydäntäsärkevissä ja huumaantuneissa ensirakastumisen kokemuksen kuvauksissa, (seksikuvauksissa).

Teos tihkuu tyttörakkautta, kiihkeyttä, katsetta itseen toisen katseen kautta, maailmaa toisen silmien kautta ja tykkäsin annetusta näkökulmasta, mutta myös äidin sairaudessa, taipumuksessa /sairaudessa niellä outoja esineitä, joidenkin takia nainen päätyy usein sairaalaan. Äiti on hauras, mutta rakas ja Vaheristo onnistui mielestäni kirjoittamaan tyttären rakkauden äitiin hienosti, hienovaraisesti.

Erityisen kivasti Vaheristo kuvasi Karinan, päähenkilötytön rakkauden kohteen. Pidin myös hapuilun kuvauksesta ja erityisen paljon tematiikkana kiinnosti onnistuneesti kuvattu koskettava rakkauttatihkuva huoli äidistä, äidin mielenterveyden särkymisestä.

Tykkäsin rakenteesta, fragmenteista, unenomaisuudesta, proosarunomaisuudesta, eri aikatasojen välillä liikkumisesta,

toisteisuudesta, hennosta spiraalista, melkein huomaamattomasta.

Hullaantuminen Karinaan, maailman havannointi Karinan kautta.

"Karinan seurassa tunsin usein oloni tyhmäksi. Kuin huomaamatta kävi niin, ettei minussa ollutkaan tilaa omille ajatuksille, vain havainnoille. Minussa kaikui se, mitä hän oli jo sanonut, mitä uskoin hänen tuntevan. Joskus kuuntelin Karinaa niin tarkkaavaisena, että huomasin unohtaneeni hengittää."

Nyt kun lukemisesta on muutama viikko, en muista kirjasta enää mitään. Onneksi kirjoitin tuntemukset heti luettuani.