rohkeutta jäädä tai lähteä

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä. 2004. Gummerus. Suomentaja Titia Schuurman alkuperäsiteoksesta Je l ´amais

Olipa kerran nainen, jonka mies löysi toisen, ja nainen jäi yksin lasten kanssa, ja…Se tavallinen tarina? Kyllä. Mutta Anna Gavalda osuu naulan kantaan. 

Höyhenenkevyesti ja lämpimästi Gavalda kirjoittaa jätetyn askeleet kohti uutta mutta ennen kaikkea tässä tarinassa on jättäjän isä, appiukko, jonka tarinan kautta Gavalda kertoo sen, kuinka jättäminen on joskus rohkeutta ja jääminen pelkuruutta.

Anna Gavaldan ote on kepeä vaikka tarina on surullinen - mies jättää vaimonsa ja kaksi pientä tytärtään (nuoren mallitytön takia). Kliseinen, banaali kulunut erodraama, kyllä, asetelma tuhanteen otteeseen luettu. Lisäksi jätetyn naisen tarinan lomaan Gavalda kertoo siis tämän jo mainitun toisen, vielä tutumman tarinan miehestä, (naisen appiukosta), joka rakastuu kauan naimisissa jo oltuaan, ei vaimoonsa vaan toiseen naiseen (itseään nuorempaan, vaimoaan nuorempaan) ja jatkaa salarakkaansa kanssa suhdetta yli viisi vuotta. Appiukko ei jätä vaimoaan mutta kantaa mukanaan rakkautensa tunteita suhteen päättymisen jälkeen vielä viidentoista vuoden ajan. 

Gavaldassa on jotain ranskalaista, kevyttä, kuin ohimennen toteavaa. Kirja on nopealukuinen, lyhyt tiivis, dialogivetoinen. Dialogi on vetävää, luontevaa ja kuuntelin jonkun pätkän kokeeksi sillä äänikirjan lukee Susanna Haavisto ja jotenkin hänen äänensä sopi tähän kirjaan todella hyvin.

Gavalda osaa asiansa. Kirja on hyvä. Kliseisesti ehkä kokoaan suurempi. Ei upea, mutta hyvä.

Olen lukenut tämän ensimmäisen kerran heti sen ilmestyttyä suomeksi liki 20 vuotta sitten. Muistan kun olin kutakuinkin samassa tilanteessa kuin kirjan päähenkilö tuolloin (tai no, selvinnyt jo pari vuotta aiemmin, muutoinhan lukemisesta ei olisi tullut mitään). Ostin vähistä rahoista kirjan silloin, varmaan jonkilaisena vapaudenosoitukseni itselleni. Voin tehdä näin, ostaa kirjan, voin lukea sitä vaikka yöllä keittiössä (viiniä en juonut kun talossa oli kolme alle kouluikäistä), mutta muistan, että lukemiseen liittyi vapaus, selviäminen, suru, pelko, jossain kohtaa kai niitä elämä jatkuu-ajatuksiakin.

P.S. Itse en olisi kyennyt dumpatuksi tulemisen jälkeen kyennyt noin kirjan päähenkilön kaltaiseen järkevään toimintaan, en äitinä enkä naisenakaan. En todellakaan. Siinä mielessä, näin kokemusasiantuntijana, tarinassa oli omat epäuskottavuutensa tai sitten todellakin, ihmiset kokevat jättämisenkin kovin eri tavoin. Niin kuin tietenkin kokevatkin. Tai sitten tässä nousee pinnalle se kulttuuriero, että ranskalaisuudessa eroaminenkin on olan kohautus (vaikka en itse tuohon uskokaan).