lopun lähestyessä

Paul Auster: Baumgartner. 2024.  keltainen kirjasto. Suomentaja Arto Schroderus 

RIP Paul Auster. 

Ja RIP mun isä. 

Luin tätä kirjaa kun isäni eli viimeisiä aikojaan, päiviään.

Kirja oli ihana.

Isä oli ihana. 

On.

En ole pystynyt kirjoittamaan postausta kun suru hyökyy ja nämä kaksi asiaa, isän kuolema ja Austerin Baumgartner kulkevat nyt minulla aina käsi kädessä. 

Austerin jälkeen luin Alice Munroa ja sitten hänkin…. Seuraavaksi valitsin jo kirjailijan joka oli jo menehtynyt niin ei tullut taas sama kokemus…. erikoinen kevät/kesä lukemisten suhteen.

Mutta siis ensinnäkin - suosikki Austerini (vielä tosin hyllyssä odottelee 4321 ja pari muutakin joten en tiedä onko häneltä paras, mutta tässä vaiheessa kyllä, ehdottomasti lukemistani paras!).

Tässä teoksessa on jotain erityistä, jotain ehkä poikkeuksellista Austerin proosalle. Tilinpäätöksen makua. Alakuloa. Reflektiota (itsereflektiota), lyyristäkin, kauneutta, viisautta vaiko vain minun jälkiviisauttani :-)? No, niin tai näin, viimeiseksi jäi Austerille tämä.
Ja kirja, Baumgartner, se oli ihana. 

Auster kirjoittaa seitsemissäkymmenissä elelevän, Sy Baumgartnerin tarinan muistoineen ja unohduksinne, rakkauksineen. Teksti, satiirilla sävytetty, ironinenkin, kannattelee ja koko teoksen ajan jännite on upea. Lukeminen oli nautinto ja Auster tarjoilee lämminhenkisen muistelun tilan. Sy Baumgartner on staattisessa fyysisessä tilassa ja paikallaan ollessaan hän muistelee ja liikkuu ajassa, omassa ja sukunsa tarinoissa taaksepäin.

Pidin Austerin lämminhenkisyydestä (outo sana ehkä Austerin teokseen, mutta tässä oli jotain "lopunajan" lempeyttä), inhimmillisyydestä ja niin, rakkaudesta. Koko teos oli tavallaan ylistys rakkaudelle, sille, miltä tuntuu rakastaa ja saada rakkautta.

Sy Baumgarner on hellyttävä hahmo, jonka muisteluita lukee mielellään.

Erityisen mielenkiitoista tässä on myös Baumgartnerin kirjoittamisen kuvaus. Parin vuoden ajanjaksolla, joka on teokseen kuvattu, Baumgartner ahkeroi parikin esseetyyyppistä teosta ja järjestelee kuolleen vaimonsa kirjalliset jäämistöt, toimittaa runokokoelman ja on siis kaikkea muuta kuin nojatuolissa istuva papparainen. Auster kirjoittaa Baumgartnerin rinnalle kiinnostavat sivuhahmot. 

Niin elävää, niin todellista, niin upeasti kuljetettu tarina.