runo, ah runo

Asfaltti ja sireenit tuoksuvat. / Kaupungissa harhailee aamupäivä, / hakeutuu torille ostaa tomaatin/ haukkaa palan/ kurkkua ja sukeltaa mereen. / Satamasta lähtevät laivat toiset palaavat. / Teräshämähäkki nokkii lastiruumia. / Kalaa punnitaan myydään pientä vilppiä. / Talojen kuiluissa kehräävät moottorit. / Torit haihtuvat aurinkoon. / Mereen putoaa pilvi. / On aika suunnitella täydellistä iltapäivää."

"Hitaasti kulkevat päivät / aikakaudet syntyvät kivistä / ja riittämättömyys./ Minä synnyin Sinussa / ja elin / kyeten elämään vain liikkeittesi läheisyydessä /  vain silmissäsi jonne on paennut täyttymys / ja matkojen alku. / Mikä on kuvitelman lohtu ihmiselle /  ja itku joka puhkeaa / päätyäkseen toivottomuuteen tietoisuuden rajalla / tai jatkuu tyhjyydessä /  jonka taivaalta aurinko on paennut. / Kätemme kasvavat yhteen kuin köynnökset/  tuuhetakseen kesässä joka sammuu sateisena iltapäivänä. / Mikä on menneitten ilojen kaipaus hetkessä / sen puuskittaisessa laulussa / joka väsyy kaulallesi himmeän kajastuksen lapsena /  tai hukkuu sanoma hiuksiesi laskemattomaan avaruuteen…"

Upeaa!

Suurin osa runoista kuvailee  kaupunkilaistunutta 1960- 70-lukua. Ryyppäämistä, työtä, työn vihaamista, rahapulaa, röökiä, vähäosaosia (ja maailman sydäntäsärkevin runo Kallesta ja Maggista). 

Jotenkin tuntuu, että näitä lukiessa olisi pitänyt olla jossain lähiöpubissa, juoda aamun happy hour kaljaa, polttaa räntäsateessa pihalla sormet jäässä pari röökiä (vaikka en edes juo kaljaa enkä polta tupakkaa) ja samalla nähdä kaikki kauneus, kaupungissakin kauneus. Linnut ja ihmiset ja talot ja meren ranta. 

Ja sitten on toisaalta poliittiset runot - taistolaisuuteen viittaavat runot Vietnamista, kommunismi, 1973- vuoden Chile, taistot, terrorismi, vapaustaistelu sosiaalisen omantunnon purkaukset, 1918-vuoden kansalaissota ja kaikessa liittävänä tekijänä rakkaus toveruus ystävyys eteenpäin meneminen, rauha, tulevaisuus.