neljä laajaa ihanuutta

Marja-Leena Mikkola: Lääkärin rouva. 1972. Otava

Yksi ihanimmista ja odotetuimmista hetkistä Helsingin Kirjamessuilla oli kuulla ja nähdä ja (halata) kirjallista idoliania Marja-Leena Mikkolaa. Hän on kulkenut mukanani koko elinikäni (tietämättään) ihan niin kauan kuin olen osannut lukea ja niitä vuosikymmeniä on monta. Pitänee kiittää Helsingin kirjamessuja siitä, että myös (varjomessujen lisäksi - kiitos erkka mykkänen) messuilla on muutakin tarjontaa lavoilla kuin vain juuri tämän päivän markkinakoneistojen myllytystä. Messuillahan on tarjolla myös mm antikvariaattimessut, joilta on mahdollista tehdä ne todelliset aarteet. Ne teokset, jotka kestävät kertalukemisen jälkeen sen uuden lukukerran, ja taas uuden ja taas uuden. 

Marja-Leenan Mikkola on yksi näistä, joiden kirjatuotanto kestää luentaa. Vaikka Marja-Leena puhuikin kauniisti runouden puolesta ja olen ollut erityisen vaikuttunut myös hänen romaaneistaan, niin itselleni läheisimpiä Mikkolalta ovat hänen novellinsa.

Ja koska olin pyrkinyt lukemaan kaikilta niiltä, joiden haastatteluaja messuilta odotin, olin lukenut nyt Mikkolan novelliteoksen Lääkärin rouva (ja suosittelen myös novellikokoelmaa Naisia, jos saatte sen käsiinne).

Pidän yleensäkin tuon sodanjälkeisen modernistisen aikakauden kotimaisista uljaista kaanonia uudistaneista (nais)kirjailijoista, tapahtumapaikkojen kaupunkimaisuudesta, maalaisuuden murroksesta, tehdastyön kuvauksesta. Kuvauksen realistisesta otteesta.Marja-Liisa Vartiosta, Eila Pennasesta Tove Janssonista, Pirkko Saisiosta, Tytti Parraksesta, Hannu Salamasta, Lassi Sinkkosesta… listaa riittää.
Lääkärin rouva- kokoelmassa oli neljä melko laajaa novellia, kuin pienoisromaaneita itse kukin. Tekstin mitasta riippumatta Mikkola on kuhunkin novelliin luonut täyden hetken, elämänkohtalot, ajankuvaa ja tapahtumuen virtaa.

Mikkolan kynä on sujuva, tarkkanäköinen. Hän ottaa kantaa periodin sosiaalipolitiikkaan, yhteiskunnan luokkaeroihin, työväestön oloihin, lakkoiluiden syihin, tehdastyön vaaroihin ja ennen kaikkea, yhteiskunnallisen otteensa ja tarkan modernistisen ajankuvan, realistisen kuvauksen lisäksi Mikkola on rohkea, feministi. 

Kokoelman aloittaa niminovelli Lääkärin rouva, jossa nimensä mukaisesti pääosassa on nainen, lääkärin rouva, joka on tullut kaupunkiin ystäviensä luo, juhlistamaan elokuvajuhlia, katsomaan leffoja, ehkä pohtimaan elämänsä jatkoa miehensä kanssa. Nainen haluaa jättää miehensä, lähte pois pienen poikansa kanssa, mutta epäröi päätöstään. Lääkärin rouvassa oli hieno tunnelma, kuin Aulikki Oksasen Tykkimiehen sylissä, kuin Vartion Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö- teoksessa ja Eila Pennasen Mutta-romaanissa. Samankaltainen välinpitämättömyys, tuulen mukaan päätöksen muutos. 

Rakkaus kotiseutuun-novelli oli hieno kuvaus taidemaalarista, joka oli kutsuttu kotikaupunkinsa pyynnöstä maalaamaan kaupungintalon aulaan freskoa. Taiteilija on kuitenkin jo pahasti alkoholisoitunut, vatsakivun korventama ja vaikka kaupunkiin saapuu miehen kaunis naisystävä, pullo vie. 

Rakkauden kieli- novelli kertoi joukosta festivaalinuoria ja kokoelman viimeinen novelli Helleaalto kertoi toimittajasta, lakosta, pamfletin kirjoitamisesta. 

Hieno kokoelma, ihana Mikkola.