matkalla romaaniin 

Marja-Liisa Vartio: Maan ja veden välillä. 1955. Otava. 

Runokokoelmiensa Häät ja Seppele jälkeen, Vartio siirtyi proosaan, ensin novelleihin Maan ja veden välillä (1955), jossa lyriikassa jo alkaneet teemat täydentyvät ja voimistuvat ja kypsyivät Vartion ensimmäiseen romaaniin Se on sittten kevät.

Novellikokoelma on jaettu neljään osaan, tosin yhdessä osassa on vain yksi novelli (Osa Legenda, novelli Sananjalka)

Kokoelman aloittaa Lapset, jossa on kaksi lapsiin liittyvää novellia (Jäävuori ja Maailman uusin laulu).

Jäävuori- novelli oli kertomus aika nihilistisestä isästä, joa aika pöljin keinoin yrittää opettaa poikaansa säästäväisyyteen. Huonosti kävi, homma päätyi ylensyöntiin ja oksennukseen.

Aikamoinen aloitus kokoelmalle runokokoelmien jälkeen ja Vartio selkeästi (tai pitäisikö sanoa rouva Haavikko) ottaa pesäeroa runouteensa.

Osa Unet sisältää, kuten otsikko lupaa unia, unenomaisia tarinoita, surrealistisia tarinoita. Jälleen on myös klassisia eläinmorfooseja, mm etana muutautuu ihmiseksi eli Vartio todellakin käyttää opintoja hyödykseen näissä teksteissä.

Viimeisessä osassa, Matkalla, olivat itselleni mieleisimmät novellit (koska olen nyt muutoinkin ollut kiiinnostunut mm Haahtelan myötä liikkumisen-teemasta, liikkumisesta juonen kuljettajana). Novellit Suomalainen maisema, Matkalla ja Ulosottomies (hieno niin hieno, kuin prologi teokselle Kaikki naiset näkevät unia) muodostivat viimeisen kokonaisuuden ja jotenkin näiden jälkeen oli luonteva nähdä Vartio prosaistina, romaanien kirjoittajana.

Uskonnolliset teemat kiinnostavat minua ja siksikin novelli Vatikaani oli erityisen kiinnostava. Siinä kovin vartionomainen nainen punapukuisena, muusta matkailijaryhmästä eroten, kulkee Vatikaanisssa, kohti paavia. 

Katolinen uskonto on selvästi kiehtonut kirjailijaa, sen koristeellisuus ja rituaalien paljous. Koko Vatikaani-novelli on täynnä symboliikkaa tikahtumiseen asti, jos sitä niin haluaa tulkita. Litteämpänäkin se on hieno.

Ja todellakin, Vartio on novellikokoelmassaan runon ja proosan välissä, maan ja veden välillä, sillä näistä novelleista on löydettävissä kaikki teemat runokokoelmistaan kuin myös tulevista romaaneistaakin. Näitä teemoja, näitä motiiveja ja aiheita Vartio kuljetti läpi koko kirjoittamisensa ja pidän siitä miten löydän näitä samoja (itseäkin kovasti kiinnostavia teemoja - mm naismyytin, Maria Magdalenan, Marian, ajatuksia naisten ja miesten välisistä suhteista, sovinnaisuussääntöjen kahlitsevuudesta, sukupuolten välisestä epä-tasa-arvosta, vastakohdista)niin romaanista jos toisesta, niin novelleista kuin runoistakin.

Pidän siitäkin, että Vartion teoksissa on löydettävissä (kai aika paljokin) totuutta - viitteitä tapaamisista,aitoihin käytyihin keskusteluihin, matkoihin, uniin, kuultuihin juttuihin ja juoruihinkin, omiin kokemuksiin ja elämänvaiheisiin.

Tavallaan teoksensa, omien muistojen yhdistelmät ja etäännyttämiset, ovat fiktiossaan totta, todenkaltaisia.

Ehkä aika selvää, että rakastan Marja-Liisa Vartiota?