kun sanat on aseteltu paikoilleen

Johanna Venho: Saaren runot. 2017. Palladium

Johanna Venhon Saaren runot-kokoelma asettui, otti paikkanasa, ryhtyy nyt myö minun kanssani teitä kulkemaan.

Miten kauniita, miten viisaita. Onneksi löysin nämä.

Olin ensin lukenut Pentti Holappaa (Narri peilisalissa, Lähllä, Katsokaa silmiänne) ja ihastunut niin moneen, niin kaunisseen mutta sanonko, nämä Venhon runot asettuivat sydämeen. Erityisesti ensimmäisen osan "Äidit"-otsikon alle sijoitetut ottivat tilansa.

Venho kirjoittaa kalevalaisen naisen nykyisen naisen, yhen ja saman, eri naisen erilaisessa ajassa, samassa ajassa, sama nainen aina vaan. Samat tuskat samat ilot. Samat laskeutuneet hartiat samat kyyneleet samat naurun helähdykset.

Rakastin.

"…Marjatta, olen kotoisin tästä saaresta ja syntyisin rakkaudesta, arkisesta ja hurjasta, aina samasta itkusta, taas se nousee: saari on yksin veden sylissä, juuret lävistävät sen, kelirikon aika on pitkä ja pelko viettää jalkojen alla, tunnen tien yöllä jäätyneeseen rantaan, varsan kavionjäljet ja marraskuisen majakan."

Teos on jaettu osiin: Vene, Äidit, Isät, Saaliit, Silmät, Linnut, Alku 1

Nämä runot on luettava itse, koettava itse, katsottava mitkä sanat osuvat, tuntuvat lähimpänä sydäntä. 

" On osattava lähteä, hylkäämättä ketään, kaikki tulee mukaan kun istun tähän tuhdolle, tartun airoihin ja alan soutaa."