kauneudesta ja sairaudesta 

"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on kauneus. (Eikä kakkujakaan saa unohtaa). 

 Näin päättyy Anna Pölkin Metsien kaukainen sini ja Kiitoksensa kirjailija päättää sanoihin "Eläköön satusilmät ja metsien kaukainen sini!". 

Lisäksi Kirjallisuus ja lähteet-luku päättyy sanoihin: "Tämä kirja kuvaa enimmäkseen omaa kokemustani sairaudestani." 

Mutta on tämä kirja paljon muutakin kuin 'vain' kokemuskirjoitusta sairaudesta sillä (niinkuin jokainen 'sairas', niin myös) Anna on paljon muuta, paljon enemmän ja mielestäni kirja onkin enemmän kertomus Annan elämästä kuin Annan "häiriöstä". Sairaudesta. Annahan on myös (niinkuin hän itse luettelee) äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, tuntiopettaja, toimituksen avustaja, kirjailija, käpyjenkerääjä. Anna on myös pienen punaisen puutalon ja talon puutarhan emäntä, kauneuden tarkkailja ja rakastaja, kauneuden luoja ja vaalija, kruunaamaton metsissä tanssiva prinsessa, sienien kerääjä, kävelijä, luojan luoma.

Niin ja savolaistunut turkulainen. 

Runollinen kangasniemeläinen, se hän on. 

Kirjailija.

Kirja on paljon muutakin kuin vain päiväkirjamuotoon kirjoitettu sairaskertomus, mutta jo sellaisenaan tärkeä ja vertaistuessaan korvaamattoman arvokas. 

Tämän kirjan kaunis sininen kukkainen kansi värittää instagramfeediäni. Postauksia kirjagrammaajilta tulee tiuhaan ja ne toistavat toinen toistaan. Kirjaa rakastetaan, sen kaunista runollista haaveilevaa kieltä, sen rehellisyyttä, rajujen kohtausten armottomuuden kuvausta.

En ole eri mieltä. 

Olin ilahtunut, että kirjailija kertoo alkusivuilla ja myös lopun pisimmässä (ja traagisessa luvussa), että kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, julkaisuajatuksella - ja julkaisutavottein- ja että se ei sinällään siis "ole" "päiväkirja", ei henkilökohtainen päiväkirja ainakaan, ei hetkissä kirjoitettu "autenttinen" elämän ja tunteiden kuvaus. Annalle tapahtuneet ja tunteet ja ajatukset hän on sijoittanut vuodenkiertoon, jotta lukija saa kuvan millaista Annan elämä kaksisuuntaisen mielialahäiriön (ja autismin kirjon häiriön) kanssa on. Mutta kuten teos osoittaa, Anna on muutakin kuin "häiriönsä". Hän on niin paljon enemmän (ja välillä mietin,että eikö Anna huomaa, miten hän "saavuttaa" juurikin niitä satojen, jos ei tuhansien kirjoittavien haaveita kustannussopimuksista, julkaistavista kirjoista!, myydyistä kirjoista). 

Anna kirjoittaa luonnosta, puutarhastaan, lauluharrastuksestaan, toimittajan työstään, kirjoituskursseista, kodistaan, siskoistaan, elämästään miehensä kanssa, vierailusta kirjamessuilla (joilla minäkin muutama viikko sitten tapasin Annan:-) ja ostin tämän kirjan).

Annalla on satusilmät ja metsien kaukainen sini. Luonto ja kyky nähdä kauneus. Kyky kirjoittaa kauniisti, sydämestä enkä ihmettele yhtään, että Annan kirjat liitävät suosttujen kirjojen joukossa, luettujen kirjojen joukossa.

(Erityiskiitos Annalle kauniista kiitoksen sanoista teoksessa sekä lähdeviitteistä). 

Ja loppuun siteeraan kirjailijan omia sanoja kirjasta, sillä en tiedä osaisinko kuvailla Anna Pölkin kirjan tekstiä sen vaatimalla kauneudella, joten kertokoon kirjailija itse.

"Kaksisuuntainen mielialahäiriö liittää minut loppuelämäkseni sairauden valtakuntaan. Koen, että sairaus on kuin linssi, jonka läpi tarkastelen elämää, kalvo minun ja maailman välillä. Mutta onneksi minulla on satusilmät, sellaiset kuin Pikkupappilan Ullalla ja Lumolinnan Marjaanalla. "

"Minä haluaisian mieluummin olla runotyttö, joka tuo maailmaan kauneutta sanoillaan - ehkä myös vähän iloa ja naurua. "