lyhyestä virsi kaunis 

Juha Seppälä: Riikinkukon sulka. Novelleja. 1989. WSOY

Juha Seppälä: Tormi. Novelleja. 1986. WSOY 

En ole lukenut aiemmin Seppälän novelleja. Romaaneita kyllä enkä ymmärrä miksi olen jättänyt nämä hyllyssäni seisovat novellikokoelmat väliin.

Ei olisi pitänyt.

Ensinnäkin, novelli on itselle mieluisin kirjallisuuden laji niin lukea kuin kirjoittaa ja Seppälän novellit ovat upeita. Juuri niin kuin novellin pitää ollakin. Seppälän novelli on kuin pieni supertarkka viivähdys ajan juoksussa, välähdys suuremmassa kokonaisuudessa ja molemmat nämä kokoelmat niin Riikinkukon sulka kuin Seppälän esikoisteoksen Torninkin olivat upeita vaikka ajattelin ensin, että ovat periodinsa uhreja.

Eivät ole.

Seppälän lause on ajaton.

Ajankuva näkyy, mutta vielä näissä teoksissa Seppälä ei vihaa ja ruodi maailmaa (Suomea)sysimustaksi vaikka teemat, yksinäisyys, ulkopuolisuus, sivustakatsojan tunteita. Rakastan juuri sitä tunnelmaa, sitä noille vuosikymmenille asettuvaan henkeä, jonka Seppälä on saanut vangittua näihin (lyhyisiin) novelleihin.

Torni

Seppälä kuvaa maailman, joka takakansitekstin mukaan on "hankala paikka". Totta. Mielet ovat ahtaalla ja Seppälä kuvaa niin lapsen näkökulmasta ihmetystä maailmassa (ensimmäinen novelli "Reikä" on kakkanovelli, pienen lapsen pelosta mennä ulkohuussiin :-)) kuin aikuisen opettajan ahdingon työpaikassaan, täydellisen pimahtamisen, sairaalan syöpäosaston, nuoren miehen odottamassa tietoja ensimmäisen lapsen syntymästä, nuoren miehen tunnelmat sairaan lapsen äärellä, lapsen nimijuhlat. Yksi hienoimmista oli työpaikkanovelli, jossa uhka, jokin häilyvä epäselvyys häilyi koko novellin ajan tunnelmassa ja lopun avoimuus oli kijrjoitettu niin hienosti, niin hienosti.

Itse niminovelli ei ollut itselle se mieluisin mutta hieno miesten välinen keskustelu - muutoinkin Seppälän dialogin taito on uskottavaa ja luontevaa. Myös tässä kokoelmassa on armeijanovelli, ei oma suosikkini lainkaan, mutta Seppälän syvät henkilöhahmot ovat hienot. Näkyykö nuoruus myös kakkapillukulli-novelleissa, ehkä, mutta onneksi novelleissa on laajuutta itse aktin ulkopuolelle.

Upeita miehiä, niin nuoria kuin vanhoja, jopa lapsinovellit toimivat hienosti ja Seppälän novelli mustasukkaisesta aviomiehestä vaimon lähtiessä baariin oli upea (Mustat sukat). Myös Auto oli hieno kuvaus appiukon autonostoviikonlopusta.

Upea upea kokoelma. Selkeästi laajempia novelleja kuin esikoisteoksessa Tornissa. Erityisesti miehen näkökulmasta kerrottua toteavaa, miltei lakonista mutta kaunista ja kattavaa kerrontaa.

Niminovelli oli hieno kuvaus entisestä puoluetoimitsijasta, miehestä, joka halusi elämänsä ulkosyrjälle, sinne, minne hänen perheensä oli hänet ammatinvaihdon myötä sysännyt. Kuvaus miehen ja pienen lapsen yllättävästä ja äkillisestä ystävyydestä kosketti. Pääsiäinen oli raju upea kuvaus miehestä seksuaalisessa kriisissä, työpaikkansa piinaamana.

Upea Valon juhla kertoi nuoren pojan ensimmäisen työpaikan jännitteet, nuoren rakkauden kyllästymisen ja juhannusjuhlan, kuin Hannu Salamalla.

Kasvukausi, kokoelman viimeinen novelli oli myös upea. Tällä kertaa päähenkilö oli eläkkeelle jäänyt nainen ja Seppälä yllätti, myös naisen näkökulma luonnistui.

Pidän kovasti Seppälän toteavasta tyylistä joka kuitenkaan ei ole rutiköyhä tai kuiva. Se toteaa ja toteamuksissa on niin paljon arvoa ja ajattelua, tai luontevuutta, että ne tarjoavat tarttumapintaa.

Seppälän teksti on tummasävyistä mutta arjen komiikkaa viljelevä. Kärjistykset osuvat juuri eikä melkein. Avoimet loput antavat mielikuvitukselle tilaa elää.