lyyrinen kauneus ja tuho

Tomi Norha: Lentotähti. 2025. Lector kustannus. 

Tomi Norhan teoksesta on moneksi. 

Lentotähti on sinfoninen runoelma, kuin sinfonian partituuri. Teos on rakkaustarina, se on väheksytyn taiteilijan henkiinjäämistaistelu, se on kuvaus sisäälissodasta.

Teos on hyvin erikoislaatuinen, hyvin kaunis.

Jo Norhan edellinen teos antoi ymmärtää, että Norhalla on oma kaunis ja lyyrinen kielen näkemys, käyttötapa ja Norhan lyyrinen kieli on Lentotähteen yhä vahvistunut.

Niin monta kirjaa, jossa kirjailija tai kirjailijaksi haluava kirjoittaa kirjaa mutta Lentotähteen Norha on kirjoittanut Emilien, joka elää musiikista, musiikilleen.

Emelie on säveltäjä,tai maailman silmissä hän on (nuori) naissäveltäjä, titteli, jonka etuliittestä hän haluaa eroon, joka pienentää Emilien kivenmuruksi, vie itsetunnon, ymmärryksen maailmasta, lopulta tuhoaa.

Tomi Norha kuvaa eri tasoissa upeasti naisen mielen huojumisen ja kallistumisen hulluuteen. Norha kuvaa elävästi intohimoisen naisen,joka tahtoi säveltää, joka näki maailmansa musiikkina, kauneutena, joka kaipasi tunnustusta rakkautta arvonantoa, mutta mieli ei kestänyt ja lopulta, uuvuttuaan taisteluun koko elämä johtaa miltei vääjäämättömään rikkoutumiseen, sairastumiseen, mielen totuuden sekoittuminen mennneisiin muistoihin, epäluuloon, haaveisiin, epätoteen.

Totuudellista tasoa kuvaa Emilien sairaalajaksot, epikriisit, lääkärien kieli.

Olipa upea tarina. Tässä mukanaan vei kaikki - niin tarina kuin kieli , musiikilliset yksityiskohdat, sanasto enkä muista lukeneeni näin musiikillista teosta koskaan/aikoihin? Sillä juurikin sinofoninen runoelma, joka etusivuilla lukee, on tosi sillä tarina todellakin on sinfonia, luettavissa kuin sinfonia, kuin partituuri.

Eletään vuotta kansallissodan aikaa, vuotta 1917 ja kansakunta kohisee kaduilla, enteilee kahakoita, sisällissotaa.

Emilie säveltää sinfonian. Teos esitetään, mutta arvosteluissa sekä teos että Emilie kohtaa rajua kritiikkiä, väheksyntää, pienentämistä, mollaamista. Rajuimmat kritiikit esittää Emilien mies Toivo, joka on alistava, henkistä ja fyysistä väkivaltaa Emilieen käyttävä.

Emilien sisällä kuohuu sota. Kun naisen taiteellinen työ revitään ja murskakritiikki ja arvo taiteilijana poljetaan, naisen mieli järkkyy.

Emilie rakastuu Fabianiin, elää miestä kaivaten, odottaen ja mies saapuu ja he antautuvat toisilleen estoitta ja kokonaan, kunnes nainen näkee Fabianin kadulla perheensä kanssa eikä naisen maailma enää pääse tasapainoon.

Emiliellä on vaikutusvaltaisia taiteilijatuttuja avioliittonsa- ja opiskeluajoiltaan ja hän kerää rohkeuttaa pyytää verkostoltaan apua näkyvyyteen. Mutta naiselta odotetaan seksuaalisia tekoja apua vastaan ja hänen odotetaan olevan enemmänkin kurtisaani kuin taiteilija.

Mielen sairastuessa Emilie antaa tyttärensä pois. Emilie kirjoittaa päiväkirjaa ja päättää ryhtyä romaanikirajilijaksi Emilie on lohduton ja hän lähtee Helsingistä punakaartilaisten ja valkoisten keskeltä Viipuriin, jossa Toivo on. Ja koska Toivo vei Emilien uskon hyvään ja elämään, Emilie haluaa haluaa tappaa Toivon.

Lopulta Emilie päätyy laitokseen ja teoksen toisena tasona kulkee sairaskertomus.

Hieno, mieleenjäävä teos.