en tainnut ihan kaikkea ymmärtää? 

Peter Handke: Vasenkätinen nainen. 1981. Weiling + Göös Suomentaja Outi Nyytäjä 

Jälkipuhe Outi Valle 

Nyt oltiin hyvin erikoislaatuisen tekstin äärellä.

Luin aikaisemmin Peter Handken Poissa-teoksen ja se oli hyvin hyvin hyvin hämmentävä ja luulen, etten päässyt jyvälle mitä ajettiin takaa. Ehkä tarina oli satu, täysi huijauskuvitelma, mutta päätin etten luovuta ja ostin Handken hyvin lyhyen teoksen ja ajattelin selättää Handken.

En selättänyt.

Olin aika pihalla tästäkin.

Olkoonkin, että Handken lauseet ovat täsmällisiä ja konkreettisia ja paikat ja tapahtumat kirjataan tarkasti, en päässyt kiinni siihen, mitä tällä ajteaan takaa. Jotain salattua tai arvotuksellista tai kirjailijan naurua sanojen takana lymyili, siltä tuntui, mutta voin olla taas täysin väärässäkin.

Luin tämän muutama viikko sitten enkä muista enää kuin hämmennyksen, joten jouduin lukemaan uudelleen (mikä sinänsä ei oe suuri uhraus, koko kirja jälkipuheineen on reiun 90 sivun mittainen)

Jotenkin kaikki kirjan tapahtumat ovat kuin teatterin lavalle tehtyjä, kulissielämää. Kohtaukset ovat omituisen töksähteleviä ja esim alussa kun tämä vasenkätinen nainen (?) saa takaisin miehensä, joka on ollut Helsingissä kuukausitolkulla työasioissa (eikä kommentoi Suomea mitenkään mairittelevasti), he jättävät lapsen kotiin yksin ja lähtevät ravintolaan syömään ja juomaan ja päättävät jäädä hotelliin yötä. "Vaimoni ja minä haluaisimme nimittäin maata toistemme kanssa - nyt heti. " ja kun ollaan päästy aamuun ja ollaan matkalla kotiin, keskellä katua Nainen: " Mene pois, Bruno, jätä minut." Hetken kuluttua Bruno nyökkäsi pitkään, nosti sitten kätensä puolitiehen ja kysyi: "Lopullisestiko?".

Nainen: "En tiedä. Joka tapauksessa sinä lähdet ja minä jään yksin." He vaikenivat. Sitten Bruno hymyili ja sanoi: "Ensiksi minä ainakin menen takaisin hotelliin ja juon siellä kupin kuumaa kahvia. Ja tänän iltapäivällä minä haen tavarani. "

Ja niin mies muuttaa naisen ystävättären luo.

Noin vain.

Nainen on kirjallisuuden kääntäjä. On kustantaja, melko vastenmielinen setämies.

Ja naisen, Mariannen mies, Bruno käy katsomassa vaimoaan, poikaansa.

Tilanteet etenevät. Bruno: "Te naiset ja teidän typerä pieni järkevyytenne." "En ole vielä koskaan tavannut naista joka olisi pysyvästi kyennyt muuttamaan elämänsä." "Minä halusin pistää sinut matalaksi."

Nainen: "En minä halua olla onnellinen, korkeintaan tyytyväinen. Minä pelkään onnea. Minä luulen, etten kestäisi sitä, minun pääni ei kestäisi. Minusta tulisi hullu loppuäkseni tai sitten minä kuolisin. Tai tappaisin jonkun. "

Kylään tulee naisen isä, entinen kirjailija. Ja naista koskikselee tämä kustantaja mutta Brunokaan ei luovuta. Ja sitten on vielä uusi kilpakosija näyttelijä. Ja kun kaikki maljojen nostot ja sekoilut ja draama tapaamisisa on ohitse, nainen on kotona lapsensa luona ja katsoo peiliin " Ette sittenkään päässeet minusta selville! Ja nyt ei kukaan enää voi nöyryyttää minua."

Ehkä tässä oli kyse naisen emansipaatiosta, kaipuuseen yksinäisyyteen, vieraantumiseen.

Ehkä niin.

Ajattelisin, että tekstin ylle jää salaisuuden verho sillä Handke jättää tekstin epätarkaksi, kuin sumean linssin läpi lukija saa katsoa kirjoitettuja kohtauksia eikä Handke vaivaudu täyttämään henkilöitään motiiveilla tai selittelemään heidän tuntojaan.

Peter Handke vaikuttaisi olleen jo 1960-luvulla aika erikoistyyppi ja kummallisista hyökkäyksistään hän tuli tunnetuksi, julkiseksi. Hän oli saksalaisen kirjallisuuden kauhukakara ja hän on kirjoittanut mm näytelmiä.