kallen vaimona viimeistä päivää

Karoliina Timonen: Laina. 2023. WSOY

On tammikuun viimeinen päivä vuonna 1955, Laina Päätalon viimeinen päivä liitossaan Kalle Päätalon kanssa. Laina uskoo vakaasti, että ihminen rakastuu elämässään vain kerran, ja Lainan elämän rakkaus on Kalle, jumalasta seuraava.

Täytän Kalle Päätalon kokoista aukkoa (valtava!!!) kirjallisessa sivistyksessäni ja olen lukenut vasta Päätalon Ihmisiä telineillä. Sen miehistä maailmaa täydentämään sopi täydellisesti Karoliina Timosen Laina-romaani ja ah ja voih millainen löytö!!!

Ihana ihana kirja!!!

Laina osoittautui aikamoiseksi romantikoksi, (ylisitkeäksi) haihattelijaksi, mutta Lainan maailmaan, ehkä sodanjälkeiseen aikakauteen muutoinkin, kuului usko yhteen ihmiselämän mittaiseen rakkauteen.

Ja Kalle, voi Kalle, paljastuit aikamoiseksi pakkaukseksi! Kalle ei uskonut yhteen rakkauteen, ei yhteen naiseen ja Lainan ja Kallen kymmenvuotinen liitto oli aikamoista vuoristorataa. Oli lukematon määrä naisia, avioliiton ulkopuolinen lapsi ja mustasukkaisuutta, omistamisenhalua, kontrollointia, oli viinaa, tappelemista, itsemurhayritys, itsetuhoisuutta ja kirjoittamisen vimmaa, ja tässä vain pintaraapaisu Kallesta. Ja Laina, voih Laina. Laina jaksoi uskoa yhteen rakkauteen, Kalleen, nöyrtymiseen ja anteeksiantamiseen.

Timonen on tehnyt hyvää työtä. Kirja imaisi sisäänsä. Timonen on kirjoittanut Lainasta elävän naisen, aikakauteen ja omien pelkojensa ja nuoruuden traumaattisen kokemuksen kanssa elävän naisen.

Lopulta ei kyllä voinut kuin vain voihkia, että Laina, voih Laina, olisit vaan ottanut sen Veikon ja siitä ehkä olisin vielä halunnut kuulla lisää.

Erityisen paljon pidin kirjan toisteisesta rakenteesta, siitä, että aina vaan kuljetaan Kovasen linja-autossa, kuljetaan tammikuun viimeisessä ja aina vaan vuodessa 1955, jolloin Kallen ja Lainan avioliitto ja yhteiselo päättyisi. Tuon yhden päivän ajan Laina vastaanottaa ja rahastaa linja-auton matkustajat. Laina näkee tutut maisemat ja kelaa mielessään elämänsä, vanhempiensa avioliiiton, oman lapsuutensa kultaisena tyttönä, nuoruutensa kukoistuksen ja traagisen salaisuuden, sota-ajan ja hypyn avioliittoon miltei tuntemattoman Kallen kanssa. Timonen kirjoittaa Lainan vuodet Kallen jälkeen, tulevaisuuden, jota Laina ei vielä tiedä. Timonen kirjoittaa Lainan pelot, yhteiskunnassa tapahtuneet kauheudet, jotka Laina ottaa omikseen, nuoruuden trauman.

Pidin kertojaratkaisusta. Se oli tähän teokseen sopia ja kierteisyyys ja motiivien ja premissien ja toistolauseiden kertautuminen olivat mielestäni hieno valinta. Uskon, että myös jakaa lukijakuntaa mutta minulle nämä valinnat passasivat enemmän kuin hyvin.

Ihana ihana kirja (ja edelleen , voih Laina ), kiitos Karoliina Timonen.