tarinankerrontaa

Antti Heikkinen: Baarijakkara. 2024. Otava. 

Luin jonkin aikaa sitten Heikkisen Baarijakkaran. Kutsuisin sitä oivalliseksi kesälukemiseksi.

Heikkinen on tarinankertoja jumalan armosta ja veijaritarina eteni vauhdikkaasti.

Nautin kirjan aikalaiskuvauksesta, kielestä, murteesta ja ennen kaikkea nautin huumorista. En muista olisinko lukenut mitään teosta, joka on näin "uusi". Tässä mukana on niin jo "vanhana" juttuna korona, oli Ukrainan sota, itärajan sulkeminen. Heikkinen sai ajankohtaisuudesta henkilögalleriaan ja hahmoihin tasoja lisää, kiinnikkeen aikaan ja yhteiskunnallisuutta, kritiikkiäkin. 

Heikkinen on koonnut teokseensa laajan henkilögallerian reheviä luonnikkaita maalaishenkisiä hahmoja Metsoloiden tyyliin. Muutoinkin Heikkisessä yhdistyi Veikko Huovisen tarinankuljetus ja vänkäily ja huumori. Itse asiassa Heikkistä lukiessa juolahti mieleen, armoitetun tarinaniskijän lisäksi, parhaat piirteet myös muista veijari-ja huumorikirjoittajistamme/kirjailijoistamme mm Heikki Turunen, Arto Paasilinna, Kari Hotakainen, Heikki Hietala, (Jari Tervokin mutta ilman väkivaltaa).

Satiiri, musta huumori ja niin, huumorin läpi näytetyt yhteiskunnan kipukohdat, eri ikäisten kansalaisten haasteet Heikkinen kutoi tarinaan taitavasti. Heikkinen ei osoittele ja kertoo ”vain” tarinan. 

Niin ja juoni. On siis baari, jossa baarijakkara, joka näkee tarinan henkilöt, kuulee tarinat. Baarijakkara on kuin kirkon rippituoli. Baarijakkaralla on menneisyys ja uusi jakkaraansa rakastava omistaja. Heikkisen hahmot koskettelee niin yksinhuoltajien haasteita, yksityisyrittäjän haasteita. On youtubettajaa, disinformaatiota, narkomaani puutostiloissaan. On nuori, joka viiltelee, on aviovaimo, joka puhuu kavereistaan selän takana pahaa, pettää miestään. On maaseutuyrittäjä, masennusta niin ja kirjailija, joka brändää itseään. 

Minun nauruhermoon onnistui tämä, hieno kokonaisuus tarinoineen, maisemoinee, henkilögallerioineen.