huijareita ja veijareita 

Jari Tervo: Taksirengin rakkaus. 1998. WSOY 

Ja koska novellit on best ja löysin Jari Tervon - jota en ole koskaan lukenut-  novellikokoelman, juhannukseen sopivasti jotenkin loksahtavan Taksirengin rakkaus, otin lukuun.

Ja jo ihan ensimmäisestä novellista alkaen, ajattelin, että nämähän ovat hyvin linjassa Tervon henkilöbrändin. Vaikka nämä tarinat ovat jo vuosikymmenten takaa, jotenkin kuulin novellit Tervon äänellä luettuina. Äänikirja olisi ollut näytteljä Ahti Jokisen lukemana ja kuuntelinkin yhden novellin ja Jokinen oli kyllä Tervon tekstiin nappivalinta.

Teosta kuvaillaan sanoilla " Tervon tarinoissa on enemmän yllättäviä käänteitä kuin öisellä hiekkatiellä puolitutun kesämökille." Hyvin sanottu. 

Todellakin, yllättäviä käänteitä riittää.

Nämä novellit, neljä lyhyempää (Sika, varas ja kunnon ihminen/ Pyörä jatkoi itsekseen matkaa /Siskot, veikot / Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja)

ja pari pitkää (Mahtihäitten valmistelu/ Taksirengin rakkaus)

ovat, todellakin, veijaritarinoita. Tai vielä askel siitä eteenpäin eli kutsuisin novelleja huijaritarinoiksi.

Tervo kirjoittaa eläviksi aikamoisia ketkaleita ja antaa maailmanmenosta Rovaniemellä ja paikallisten asukkaiden elämästä aikamoisen kuvan. Aika kuuluu ketkuillessa, kaljaa juomalla, etunojapunnerruksia tehden, pornoa katsellen, baarissa istuen ja ennen kaikkea muita ihmisiä huijaten.

Mutta niin tai näin - Tervo osaa mennä tarinoihin suin päin sisään ja kärjistää niin henkilökuvauksen kuin tapahtumat tiukoiksi paketeiksi.

Viimeistä novellia (pienoisromaania?) lukuunottamatta novellin lopussa hahmot näki aivan uudessa valossa.Annettu alkuasetelma rikkoutuu ja asettuu uudenlaiseksi. Suurimmaksi osaksi siis. Se, kuka huijaa ketäkin, ja kenen kanssa oli aina yllätys.

Tervo on tässä lajissa hyvä, mutta uskon, että kirjoittamisen tykittävä tyyli ja tapahtuimien luonne ei sovi kaikille lukijoille. Mutta viihteellisiä ketkale/huojari/veijaritarinoita siis kaiken kaikkiaan.

Nämä on helppo nähdä tv-sarjana, lyhytelokuvina, mutta ennen kaikkea nämä tarinat oli helppo lukea, vaikka välipaloina, koska Tervon tyyli kirjoittaa, ainakin näissä novelleissa, on nopeasti tarinaa eteenpäin kuljettava. Sopivat hyvin vaikka laiturinnokkaan!

Ja jos nämä olisi kirjoitettu viimeaikoina, tekstien alkuun tulisi aika monta disclaimeria, mutta kun ne ohittaa, niin nämä ovat oikein oivallisia veijaritarinoita. Erityisesti, yhtä novellia lukuunottamatta, naiskuva oli kovin "miehinen", kliseinen (keski-ikäinen nais-ihminen tai vanhuudenhöperö mummo). Oh well.

Mutta novellin Tervo osaa kirjoittaa. Se käy tästä kokoelmasta hyvin selville.