kahdeksan yksissä kansissa

Pirkko Saisio: Passio. 2022. Siltala

Ylitsevuotava, runsas, äärimmilleen paisutettu, tulvehtiva, ylivertainen.

Ehkä noin kuvailisin Pirkko Saision Passiota lyhyesti, jos niin pitäisi tehdä.

Rakastin ja uuvuin (mutta eikö rakkauteen kuulu uupumuskin?), mutta en tylsistynyt tai tuntenut tarvetta jättää Passion (jätti)luku-urakkaa kesken, en, vaikka viimeiseen asti välttelen näitä joogablokiksikin erinomaisesti soveltuvia järkäleitä.

Passioon on sisällytetty kertomuksia ihmiskunnan alkuajoista tähän päivään. Passion tarinoihin kuuluu montecristomaisia juonenkäänteitä murhine ja verenvuodatuksineen ja kuten monesti teoksissaan aiemminkin, Saisio pohtii tarinoidensa kautta mm. hengellisyyttä, uskontoa, ihmisyyttä, hyvää ja pahaa, rakkautta, himoa, oman edun tavoittelua, valheellisuutta, pelastusta, ja idän mystiikkaa.

Tapahtumat sijoittuvat vuosisatojen aikajanalle ja yhdeksällä eri tarinakokonaisuudella on kahdeksan tapahtumien lähtöpistettä

Firenze, Venetsia, Wien, Krakova, Guluboje Selo,Haapsalu, Helsinki, Solovetsk, Helsinki.

Saiso tarjoilee lukijalle kahdeksan eri leffaa, niin draamallista tarinaa lukijalle esitellään. Näistä kahdeksasta, yhdeksästä tarinakokonaisuudesta (joita siis yhdistää selkeä motiivi ja tematiikka) varmastikin Saisio olisi halutessaan voinut työstää ainakin kahdeksan eri kirjaa (Helsingit olisivat yhtyneet), mutta Saisio kirjoittaa ylivertaisesti nämä runsaat henkilögalleriat, miljööt ja ennalta-arvaamattomat juonet.

Mutta ehkä kaksi kolmasosaa luettuani alkoi jo pelottamaan, että loppuvaiheessa, loppuratkaisuissa kaikki nämä sadat sivut tapahtumineen kiertyvät yhteen enkä muistaisi kaikkia henkilöitä ja tapahtumia.

Kiertyminen tapahtui, pelko kaikkien muistamisesta oli onneksi turha.

Tässäkin kirjassa parasta oli van antaa kirjailijan viedä lukija mukaansa ja antaa tekstin viedä, sillä Saisio osaa kuljettaa tarinoita. Hän ei jää junnamaan, ei märehtimään mutta teksti on kuitenkin rikasta runsasta värikästä ja lukiessa pystyi tuntemaan niin tuoksut, hajut kuin äänetkin ja kaikesta runsaudesta huolimatta, lukuisista pohdinnoista ja teemoista huolimatta, teksti on terävää, dialogi aina uskottavaa ja juonenkäänteet aina ennalta arvaamattomia. 

Upea Saisio.

Passio jätti lukukokemuksena miltei hengästyneen olon eikä vähiten upean loppunsa vuoksi.