paimenidylli 

Ensimmäinen Ollikaiseni ja valitsin tämän teoksen kuumaan kesäpäivään sopien. 

Yhdenpäivänromaani, pastoraali, Ihmisiä suviyössä-vibat, sillanpäämäisyys (rakastan kotimaisia klassikoita vuosisadan takaa, kuten siis myös F.E.Sillanpäätä) ja parasta ikinä, pienoisromaanin muoto.

Ja kyllä, tässä oli paimen ja lampaita ja susia ja runollista kieltä ja kuitenkin, hienoinen pettymys.

Ollikaisen kieli, tarkka väljä tiukasti havannoiva oli lyyrinen ja kaunis ja lukemisen nautinto, teoksen alussa jo valui linttaan yrittäessäni hahmottaa sukulaisuussuhteita. Kuka nyt oli kenen poika, vävy, anoppi, lapsi… eli itselleni tähän pienoisromaaniin oli liikaa ihmisiä. Ja kyllä, puolivälin jälkeen kaikki, henkilöhahmojen suhteet ja siteet olivat toki selvät, mutta kuitenkin - kielestä huolimatta - ajattelen, että olisin toivonut vähemmän henkilöitä muuten tähän kielellisesti ja rakenteellisesti upeaan teokseen, joten valitettava pettymyksen maku jäi.

Ja kyllä, se lopun jippo, en pitänyt siitäkään, mutta toki täytti "pastoraalin" nimeen kirjoitettua määrää ja muotoa, vieraannuttamista ja etäännyttämistä.

Pidin Ollikaisen kielestä, kuitenkin ja aion lukea Ollikaista lisää, koska edelleen, Ollikainen osaa kirjoittaa, kieli on kaunista ja pienoisromaani upeana muotona kiinnostaa.