parahin yönainen, vinkeistä kiittäen. 

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. 2018. Otava

Ihan valtava imu jo alusta!

Mia Kankimäen tyyli kirjoittaa - persoonallinen, lähelle tuleva, luontevan puhutteleva oli helppoa ja miellyttävää luettavaa.

Kirjailija on neljänkympin huitteilla (kriisissä?) ja vihtiläisellä vintillä vanhempien hoteissa tai kämpällään Kalliiossa hurmaantuu historian rohkeista, erikoislaatuisista, poikkeuksellisista naisista, jotka historia pääsääntöisesti on jättänyt miespinon alimmaiseksi, ilman naisille kuuluvaa osaamisen ja tekemisen kautta kuuluvaan arvonantoa, kunnioitusta ja huomiota.

Kirjalija inspiroituu näistä naisista, lukee ja tutkii ja etsii kuumeisesti miltei pakonomaisesti tietoa näistä naisista, tekemisistään, taustastaan, motiiveistaan ja hän matkustelee usealle mantereelle näiden yönaisien perässä, innoittamana ja kirjoittaa ja pohtii naisten elämää, naisten elinajan olosuhteita ja vertailee niitä omaansa, pohtii yönaisten mahdollisuuksia taiteeseen, omannäköiseen elämään, valintoihin, tutkimusmatkoihin. Hän innoittuu naisista ja etsii tekemisistään ohjeista omaan tutkimusmatkailija, matkustavan kirjailijan elämään ja kirjoittaa hauskoja kirjeitä näille (jo edesmenneille ) naisille, pyytää vinkkejä, niitä saa ja kiittelee.

Mia Kankimäki sekoittelee Naisia joita ajattelen öisin-teoksessaan  esseemäisiä muotoja päiväkirjanomaisuuteen, romaaniin, autofiktioon, matkakirjallisuuteen, kirjeromaaniin, tutkimusmatkailuun, tietokirjaan, luovaan tietokirjaan, biofiktioon, fanfiktioon ja vaikka mihin. Ehkä vain lyriikka puuttu teoksesta, sillä moni kohtaus, moni kirjoitettu kuvitteelinen kohtaaminen näistä rohkeista naisista ja kirjailijasta keskustelemassa elämänvalinnoistaan on suoraan kuin näytelmästä. 

Pidin tästä tosi tosi paljon. 

Teos oli uudenkaltainen, virkistävä, hauska, hykerryttävä, satiirissaan hyvin osuva "tietokorja" vaikakin itse ajattelen, että tämä on romaani, romaani, joka olisi pitänyt pätkiä ainakin kolmeen osaan.

Lukeminen alkoi puuduttaa, väsyin kaikkien näiden naisten alle ja vaikkakin  ensimmäinen osa Karen Blixenistä meni itselläni hurmiossa, tutkimusmatkailijat-osion aloitin kiinnostuneena ja jälkeenpäin huomasin, että oli vaikea erottaa naisia toisistaan, kuka mustahameinen missäkin teki ja mitä ja Nellie Bly siihen päälle ja Alexandrakin. Tutkimusmatkailijoista olisin siis sijoittanut heille itselleen omistettuun omaan kirjan.

Samoin olisi kirjoittanut kolmannen erillisen, oman teoksen upeista italialaisista taiteilijanaisista. 

loppuosaa kirjaa olin jo niin uupunut, että lopun Kusama meni ihmetyksen vallassa - tämäkin vielä! ajattelin - ja senkin jälkeen vielä matkattiin Taikavuorelle.

Kyllä, ymmärrän, että nämä kaikki muodostavat yhden upan kokonaisuuden mutta ehkä olen helposti väsyvää laatua, mutta pokkari oli tiheää tekstiä pitkälti yli 400 sivua ja naisia oli ja riitti. 

Ja tämä ei moitteeksi, mutta väsyvän lukijan huomio ainoastaan. Lisäksi, koin, että pienesti (kai aika tekee tehtävänsä), että nyt ollaan aika hyväosaisen valkoisen länsimaisen naisen matkailussa ympäri maailman. hiipi mieleen lentohäpeä ja niinkö oikeasti oman elämän kipuilu peitetään matkustelemalla myös aika valkoisten hyväosaisten naisten urotekojen perässä (poisluen tästä näitä italialaisia naismaalareita vuosisatoejn takaa). eli tuollainen kiusaantuneisuus disclaimeri. Että kun taustatyö on tehty” niin taasko mennään jonnekin kirjoittamaan, mutta en tuomitse, en tietenkään mutta kyllä, tämän upean teoksen lukeminen aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia eivätkä ne liity teoksen lopputulokseen, sillä niin kuin sanoin, kirja oli upea ja olisi ollut vielä upeampi pilkottuna kahteen kolmeen osaan, koska materiaalia oli, riittämiin, liikaakin ja selkeästi oli vaikeutta rajata ja karsia. 

Mutta, kaikesta huolimatta, odotan, mitä seuraavaksi Kankimäki kirjoittaa ja aion lukea senkin.