koirista ja ihmisistä

Sigrid Nunez: Paras ystävä. Romaani. 2024.  Aula & co. suomentanut Kristiina Drews. Alkuperäisteos The Friend. 2018. 

Ihan täydellinen yllätys koko kirja! En tiennyt ennen lukemista kirjailijasta mitään, en tiennyt kirjasta etukäteen mitään. Halusin lukea jotain kevyttä ja "nopeaa" mutta tämäpä oli yllätys! Kyllä, kirja on nopealukuinen sillä teksti sujuu ja liikuttaa eteenpäin. En tiedä onko tämä autofiktiota, fiktiota, essee, vaiko mitä genreä, mutta ihan sama! Upea ja ihana! ja viisas! 

Naisen paras ystävä menehtyy yllättäen, ja nainen saa hoitaakseen miehen valtavan tanskandoggin, Apollon, näin on nopeasti juoni karkealla kädellä maalattuna, mutta tässä teoksessa on niin paljon muutakin. 

Tietenkin on.

Juonessa on monta sivukiehkuraa. 

On asunto, jonne ei saa ottaa lemmikkejä/koiraa, on itsemurhan tehneen miehen kolme ex-vaimoa, on naisen kirjoittaminen ja sen opettaminen, on kaupunki, kaupunkilaiset, intertekstuaalisuus ja älykkääseen filosofiseen kirjallisuuteen, leffoihin, musiikkiin ja taiteeseen viittaukset, flaneerauksen taito (päämäärätön kuljeskelu, ihanaa!), on vanheneminen, on koiran hyvinvointi, kasvava eläimen ja naisen yhteenkuuluvuus ja rakkaus eläimeen, lopulta niin, että nainen eristäytyy koiran kanssa (pieneen) asuntoonsa.

Numez kuvaa hienovireisesti naisen surua henkensä ottaneesta ystävästä ja luulen, että ennen kaikkea kirja kertoo ystävyydestä. Naisen ja miehen elinikäisestä ystävyydestä (vaikka mies seilaa avioliitosta toiseen), ihmisen ja eläimen ystävyydestä, suhteesta kirjallisuuteen, kirjoittamiseen, kirjoihin, kaupunkiin.

Rakastin tätä kirjaa, sen ihanan haikeaa tunnelmaa. Lisäksi teos, tämä hieno teos, näyttäytyy laajasti kirjallisuutta tuntevan kirjoittajan älykkäänä teoksena kirjoittamisesta, lukemisesta, kirjallisuudesta ja toki ystävyydestä ja koirista ihmisten joukossa. Kaikki sellaisia aiheita, mitkä itsellekin ovat itselleni tärkeitä ja läheisiä.

Rakastin tätä. Sanoin kaiketi jo. Etenkin nyt kun kirjoittaminen on lähempänä itseäni kuin koskaan tämä - miltei esseenomainen minä-muodolla lukijaa lähestyvä, kuollutta ystävää toisinaan puhutteleva älykäs (sanoinko jo? Sanon uudelleen) teksti tuli lähelle, läheiseksi niin kovin moni asia resonoi.

Pohdinnat erityisesti kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta ja lukemattomat hienot intertekstuaaliset viittaukset yhteen jos toiseen kiinnostavaa elokuvaan, kirjaan, kirjailijaan, leffaan, musiikkiin saivat minut lumoon.

Nunezilla on taito kuljettaa tekstiä 'sattumalta' tapaamiensa hahmojen kautta, kertoa anekdootteja heidän suullaan, kerätä teemojensa ympärille näin lihaa luiden päälle ilman, että lukija tukehtuu määrään, paljouteen tai itsetietoiseen knoppeiluun,tehostukseen. 

Ja koira oli tosi symppis. Omanlaisensa tyyppi, jota tekisi mieli ulkoiluttaa. Ja vanha ja hauras. Niin, ja viisas.

Ja sitten, taas loppuun kysymys. Kuinka monta kertaa olenkaan viime aikoina lukenut kirjaa, jossa asiat näyttäytyvät lopun tvistin jälkeen toisin? En edes muista. Ja taas niin. En kerro mikä tvisti,  mutta suosittelen tätä kirjaa etenkin, jos olet "koiraihminen", jos rakastat hyvää älykästä ajattelemisen aihetta antavaa pohdiskelevaa ja laaja-alaista kirjallisuutta. Ja jos et pidä koirista, laajenna ajattelua tai jätä väliin, kuinka vaan, mutta niin kuin elämässä muutoinkin, myös tässä kirjassa, koirat ovat parhautta.

(ja niin ovat muuten kissatkin).